Huolestuttavan moni suomalainen tekee näin – "On aina riski"
Puolet suomalaisista antaa toisinaan omia työlaitteitaan myös muiden käyttöön, kertoo vakuutusyhtiö LähiTapiolan kysely.
Yhtiön mukaan 46 prosenttia suomalaisista ei anna koskaan esimerkiksi perheenjäsenten käyttää työkonettaan tai työpuhelintaan. LähiTapiolan mukaan se tarkoittaa kääntäen sitä, että noin puolet antaa ainakin toisinaan muiden hoitaa asioitaan tai viettää aikaa työlaitteillaan.
Kyselyn mukaan moni suomalainen käyttää myös työtunnuksia vapaa-ajan asioiden hoitamiseen. Moni saattaa esimerkiksi kirjautua työsähköpostilla yleisiin verkkopalveluihin.
Vain runsas puolet eli 54 prosenttia suomalaisista kertoo käyttävänsä aina eri tunnuksia työ- ja vapaa-ajan asioiden hoitamiseen.
Vastaajat edustavat täysi-ikäisiä, työelämässä olevia suomalaisia.
LähiTapiolan mukaan työlaitteiden antaminen perheenjäsenten käyttöön ja työtunnusten käyttäminen vapaa-ajan asioiden hoitamiseen muodostavat merkittävän riskin esimerkiksi työasioiden tietoturvalle.
Yhtiön mukaan esimerkiksi lapsi voi vanhemman työpuhelimella pelatessaan vahingossa poistaa tiedostoja, sotkea arkaluonteisia tietoja tai lähettää Teams- tai sähköpostiviestiä.
– Siinä missä meille töissä on opetettu tietyt tietoturva- ja tietosuojakäytänteet, ei lapsi voi näitä osata. Työlaitteita, saati avoinna olevia työohjelmia, ei koskaan tulisikaan jättää muiden saataville, LähiTapiolan tietoturvajohtaja Petteri Ruohomäki summaa tiedotteessa.
Ruohomäen mukaan työpuitteisiin luotuja sähköpostia tai salasanoja ei koskaan tulisi yhdistää henkilökohtaisiin tileihin.
– Jos on luonut verkkokaupan tai minkä tahansa julkisen äpin tunnukset työmaililla, on aina se riski, että se tietomurrossa päätyy ulkopuolisille.
LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyyn vastasi 1 100 henkilöä 4.–11.4.2025 välisenä aikana.