Suomi tarvitsee perhehoitoa – lainsäädäntöä tulee kiirehtiä
Vierailin jokin aika sitten Haapaveden Karhukankaalla olevassa perhehoitokodissa, joka oli iso vanha maalaistalo hyvin säilyneine pihapiireineen. Pihalla tepasteli kanaparvi, jota paimensi kukko varsin ylvään näköisenä. Pihakeinun luona oli kahvittelupaikka, josta saattoi ihailla hyvin hoidettua pihaa. Aitan takaa ilmestyi kirjava kissa kiehnäämään meidän vierailijoiden ja hoidettavina olevien jalkoihin.
Perhehoito tarkoittaa hoitajan tai hoidettavan kotona annettavaa hoitomuotoa, jota voidaan tarjota ikäihmisille, vammaisille, lapsille ja mielenterveyskuntoutujille. Edellytyksenä on tietyntasoinen toimintakyky esimerkiksi ikääntyneillä. Hoitoa annetaan pitkäaikaisesti esimerkiksi usean päivän ajan mutta myös osa-aikaisesti muutaman tunnin ajan riippuen tarpeesta ja tehdystä hoitosopimuksesta.
Perhehoito tukee ennen kaikkea omaishoitajien jaksamista, sillä perhehoitoa saavat hoidettavat ovat pääasiassa ikääntyneitä tai vammaisia läheisiä. Omaishoitajalle kuuluu lakisääteisesti kaksi vapaapäivää kuukaudessa, ja näiden vapaiden toteutuminen edellyttää paikkaa hoidettavalle. Perhehoitoon voidaan sijoittaa myös lastensuojelun asiakkaita, sillä perhehoito on nimensä mukaisesti kodinomaisempaa hoitoa kuin mitä laitokseksi luokiteltavassa lastensuojeluyksikössä voidaan antaa.
Perhehoitoa tunnetaan hyvinvointialueilla vielä aika huonosti. Lisäämisen varaa olisi, sillä perhehoito on paljon edullisempaa kuin ympärivuorokautinen laitoshoito. Sujuva perhehoito auttaa omaishoitajia jaksamaan arvokasta työtänsä pitempään, kun he pääsevät pitämään lakisääteisiä vapaitaan tietäen, että rakkaita hoidetaan sillä aikaa hyvin.
Perhehoidon lisäämisessä on hidasteita, jotka ovat kyllä selvitettävissä, kun vain tahtoa riittää. Ensinnäkin perhehoitoa ei tunnisteta hyvinvointialueilla riittävästi osana palveluketjua eikä varhaisen tuen muotona. Tämä johtaa siihen, että asiakasohjaus on heikkoa ja perhehoitoon ohjautuminen on satunnaista. Palvelua pitää tarjota ajoissa, sillä hoidettavan täytyy olla toimintakykyinen. Perhehoito ei ole laitoshoitoiselle hoidettavalle vaihtoehto.
Ongelmia tuottaa myös kansallisten raamien puute. Palkkioiden, kulukorvausten ja vapaiden määrä vaihtelevat hyvinvointialueilla. Perhehoitajuuden epävarmuus on myös hankaloittanut alalle hakeutumista. Sopimus on saattanut päättyä yllättäen esimerkiksi hoidettavan tilanteen muututtua äkillisesti, jolloin hoitajan tulo on myös loppunut sen sopimuksen osalta. Onneksi on tulossa laki, jolla perhehoitajalle tulee yksi lisämaksettava kuukausi, mikäli hoitosopimus päättyy äkillisesti.
Nyt kyllä kannattaisi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) jatkaa panostamista perhehoitoa koskevaan lainsäädäntöön. Karhukankaan kaltaisten perhehoitopaikkojen lisäämisessä voittavat ihan kaikki osapuolet.