Pa­ki­na Yh­tään ei aio vie­lä kuol­la. Mut­ta moni ai­kui­nen on al­ka­nut hir­te­hi­ses­ti pu­hua kuo­lin­sii­vouk­ses­ta, eli jou­ta­vas­ta ta­va­ras­ta luo­pu­mi­ses­ta. On­han se huo­maa­vais­ta tu­le­vaa pe­ri­kun­taa koh­taan­kin.

Kun asuu sa­mas­sa osoit­tees­sa, sa­man ih­mi­sen kans­sa vuo­si­kym­me­niä, niin ta­va­raa ker­tyy. Vain pie­ni osa sii­tä on tar­peel­lis­ta. Vii­saim­mat ovat­kin al­ka­neet pyr­kiä mi­ni­ma­lis­miin.

Ih­mi­nen tar­vit­see sän­gyn tai jon­kin ma­kuu­si­jan kui­ten­kin, ruu­an­lait­to­pis­teen ja pöy­dän. Jo­ku­nen tuo­li oli­si kiva. No, tie­to­tek­niik­kaa on mil­tei pak­ko ol­la ja te­le­vi­si­on ki­rous on lan­ge­tet­tu pääl­lem­me jo sil­loin kun jout­se­net len­si­vät Yleis­ra­di­on tun­na­ris­sa ris­tiin.

Teim­me vint­ti­ko­me­ron sii­vouk­sen jo­ku­nen vuo­si sit­ten. Sin­ne vie­dään ta­va­roi­ta, siel­tä ei kos­kaan ha­e­ta ta­va­roi­ta.

Niin­pä se on tyh­jen­nyk­sen jäl­keen eh­ti­nyt taas täyt­tyä. Ker­ran, pari vuo­des­sa siel­tä ha­e­taan mat­ka­lau­kut.

Pöy­tä­pin­noil­la on ta­pa­na täyt­tyä. Olen an­ta­nut ker­toa it­sel­le­ni et­tä ny­ky­päi­vän suu­rim­pia on­gel­ma­jät­tei­tä ovat VHS-nau­hat ja CD-tor­nit.

En ole raas­ki­nut luo­pua edes c-ka­se­teis­ta, vaik­ka ne ovat var­maan­kin de­mag­ne­ti­soi­tu­neet. Eh­kä jos­kus tu­lee uu­del­leen muo­tiin kuun­nel­la ko­hi­naa.

Erää­nä aa­mu­na kah­via sie­mail­les­sa­ni las­kin sil­mä­mää­räi­ses­ti Ma­dei­ra-ai­hei­set jää­kaap­pi­mag­nee­tit. Nii­tä on tois­ta­sa­taa. Lois­ta­va si­joi­tus!

Työ­huo­nees­sa­ni ei saa sii­vo­ta kuin kor­kein­taan imu­roi­da va­paa­ta lat­ti­a­pin­taa. Sitä on vä­hän.

Pöy­dil­lä on val­ta­via pa­pe­ri­pi­no­ja, joi­den sii­vo­a­mi­nen tuot­taa ai­na sa­man tu­lok­sen. Pari kel­las­tu­nut­ta pa­pe­ria ros­kiin, mie­li kek­sii muil­le jon­kin pä­te­vän syyn säi­lyt­tä­mi­seen.

Kaa­pit, laa­ti­kos­tot, ne vas­ta ovat täyn­nä kor­vaa­ma­ton­ta ta­va­raa. Tein ker­ran, mu­ka­mas an­sain­ta­mie­les­sä, lis­tan re­a­li­soi­ta­vis­ta ta­va­rois­ta. Oli pos­ti­merk­ke­jä, ra­ho­ja ja lait­tei­ta.

Tun­sin it­se­ni äve­ri­ääk­si kun ajat­te­lin, et­tä fil­mi­ka­me­rat ovat tul­leet ta­kai­sin myyn­tiin. Mi­nul­la on am­mat­ti­lais­ta­son nau­hu­ri ja kaik­kea.

Kat­soin it­se­ään lä­pi­nä­ky­väk­si mai­nos­ta­man ka­me­ra­liik­keen ko­ti­si­vu­ja. Ka­me­ra­ni ar­vo oli­si noin 30 eu­roa. Sil­lä ei var­si­nai­ses­ti kor­jaa ta­lou­del­lis­ta ti­lan­net­taan.

On­han vi­nyy­li­le­vyt!

Joku on saa­nut ton­nin yh­des­tä le­vys­tä. Kun sel­vä­jär­ki­se­nä het­ke­nä tut­kin le­vys­tö­ä­ni, ar­ve­len kap­pa­le­hin­nak­si yh­den eu­ron.

Su­vus­sa on sa­non­ta: Seit­se­män vuo­den si­säl­lä kaik­kea tar­vit­see. Ei siis sii­vo­ta­kaan.