Koronakriisi THL: Tavoite 80 prosentin rokotuskattavuudesta saavutetaan arviolta lokakuun loppuun mennessä Tavoitteeseen pääseminen voisi hallituksen uuden koronastrategian mukaan mahdollistaa rajoitusten ja suositusten purkamisen. 9.9.2021 12:10
Koronatartunnat Suomenmaa siirtyy koronatartuntojen viikkoseurantaan Suomenmaa on muiden medioiden tapaan seurannut koronatartuntojen kehitystä päivittäin pandemian alusta lähtien. Tästä... 7.9.2021 9:17
Koronatartunnat THL: Suomessa on raportoitu 561 uutta koronatartuntaa Sairaalahoidossa on koronan vuoksi seitsemän ihmistä vähemmän kuin maanantaina 3.9.2021 12:08
Koronaepidemia Yli puolet Suomen väestöstä saanut kaksi koronarokotetta – uusia tartuntoja löytyi 679 Suomessa yli puolet väestöstä on saanut kaksi annosta koronarokotetta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos... 1.9.2021 17:42
Koronatartunnat THL: Suomessa on todettu 644 uutta koronatartuntaa Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus on samalla tasolla kuin edellisellä kahden viikon jaksolla. 24.8.2021 11:45
Koronatartunnat THL raportoi 371 uudesta koronatartunnasta Suomessa – päivittäiset tartuntamäärät ovat laskussa Suomessa on raportoitu 371 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten... 23.8.2021 11:50
Koronatartunnat THL: Suomessa on todettu 503 uutta koronatartuntaa – puolessa sairaanhoitopiireistä ilmaantuvuusluku alle sadan Eniten tartuntoja suhteessa asukaslukuun on edelleen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. 22.8.2021 12:32
Koronatartunnat THL: Suomessa on todettu 673 uutta koronatartuntaa – väestöstä 45,5 prosenttia saanut molemmat rokotteet Väestömäärään nähden vähiten tartuntoja kahden viikon aikana on ollut Ahvenanmaalla. 21.8.2021 14:04
Koronarokotukset CNN: Yli 99,99 prosenttia täysin rokotetuista on välttänyt vakavan koronataudin Yhdysvalloissa Yli 99,99 prosenttia kahdesti rokotetuista on välttänyt vakavan, sairaalahoitoon tai kuolemaan johtavan koronataudin... 10.8.2021 8:48
Koronatartunnat Päivittäiset tartuntaluvut lähellä kevään ennätyslukemia Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi perjantaina 748 uudesta koronavirustartunnasta Suomessa. Viime päivinä... 30.7.2021 15:11
Koronatartunnat THL: Suomessa on todettu 748 uutta koronatartuntaa, sairaalahoidossa 65 Suomessa on raportoitu 748 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten... 30.7.2021 11:58
Koronatartunnat THL: Suomessa on raportoitu 765 uutta koronatartuntaa Suomessa on raportoitu 765 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kahden... 29.7.2021 11:44
Koronatartunnat THL: Suomessa on raportoitu 644 uutta koronatartuntaa – toinen yli kuudensadan tartunnan päivä peräkkäin Suomessa on kirjattu kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemantapausta viime keskiviikon jälkeen. Koronaan liittyviä kuolemia on nyt yhteensä 982. 28.7.2021 12:23
Koronatartunnat THL: Suomessa on raportoitu 612 uutta koronatartuntaa – kokoontumisrajoitukset laajenemassa koko Husin alueelle Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on liki 89. 27.7.2021 12:09
Koronatartunnat THL: Suomessa on raportoitu 267 uutta koronatartuntaa Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on liki 85. 26.7.2021 12:43
Koronatartunnat THL ja STM: Koronatartuntojen viikoittainen määrä on nelinkertaistunut kesäkuun puolivälin jälkeen – sairaalahoidon tarve ei enää nouse samaa tahtia Koronavirustartuntojen viikoittainen lukumäärä on nelinkertaistunut Suomessa kesäkuun puolivälin jälkeen, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin... 22.7.2021 11:08
Koronatartunnat THL: Sadantuhannen koronatartunnan raja Suomessa rikkoutui – uusia tartuntoja 180 Suomessa on raportoitu 180 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kaikkiaan... 18.7.2021 11:43
Koronatartunnat Suomessa on todettu 384 uutta koronatartuntaa, ilmaantuvuus yhä nousussa Tartuntojen määrä lähentelee 100 000:n rajapyykkiä 17.7.2021 13:41
Koronapandemia ECDC ennustaa koronatartuntojen voivan jopa viisinkertaistua EU-alueella Aasiassa Indonesia on muodostumassa pahaksi koronapesäkkeeksi. 16.7.2021 19:15
Koronatartunnat THL: Suomessa on todettu 216 uutta koronatartuntaa, rokotukset etenevät Suomessa on raportoitu 216 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viimeisten kahden viikon... 2.7.2021 11:46