Vielä vähän viinasta

Tunnustan. Vaikka tiedostin alkoholipolitiikkaan liittyvät monensuuntaiset näkemykset, aihepiiriin kietoutuva intohimo ehkä sittenkin yllätti. 

Mittasuhteiltaan arvioituna sekä tunnemäärässä, kansalaisten palautteessa että ristiriidoissa tämä on aika omaa luokkaansa. Se hämmentää.

Toisaalta taas ei; aihe kuuluu sarjaan teemat, joissa päättäjien ja puolueiden perimmäiset ideologiset painotukset nostavat päätään. Painottaako perustellusti yksilön vapautta vai yhteiskunnan kokonaisvastuuta kansalaisista.

Monelle tämä on faktojen ohella arvokysymys. Se on sinänsä hyvä – ja hyvä tiedostaa. Se auttaa ehkä ymmärtämään, miksi tämä on ollut näin järjettömän vaikeaa. 

Historiantutkijat osannevat tämän selittää auki paremmin, mutta rohkenen sanoa, että tämä poliittinen prosessi täydennettynä kansalaiskeskusteluna kuvaa sitä, että suomalaisten suhde alkoholiin on outo ja erityinen. Se vetää aika nöyräksi.

Toki haasteita en kyllä osaa pelätä – asiat on aina tehty ratkaistavaksi. Politiikka toki on tässä mielessä vähän oma lajinsa, ihan omassa luokassaan.

Aika moni varoitteli, että näihin viinavääntöihin sitä politiikassa sitten uppoaa aika helposti, ettei ei paranisi sanoa mitään, alkoholilaki on mission impossible ja niin edelleen. 

Olen tämän hallitusryhmien alkoholilakineuvottelujen puheenjohtajan matkan aikana oppinut kunnioittamaan molemman laidan näkemyksiä – ja yrittänyt muistaa, että ne kaikkien voimakkaimmat ja räiskyvät puheenvuorot suuntaan tai toiseen ei ole koko totuus. 

Aika monelle suomalaiselle tämä ei kuitenkaan ole niin suuri kysymys kuin julkisuus antaa nyt ymmärtää. Kohtuullisen moni huokaa: ”miten te viitsitte tommosesta asiasta vääntää?”

Oma missioni on koko tämän eriskummallisen prosessin ajan ollut saada tämä laki hallituksen esityksenä eduskuntaan. Ei saisi olla niin, että kaikesta pystytään päättämään, mutta ei viinasta. Mutta siltä se kuitenkin nyt näyttää. 

On ehkä hyvä myös pohtia, oliko tämä juuri se matsi, joka kannatti käydä. Poliittisessa lajissa kun yleensä pärjää silloin, kun valitsee taistelunsa oikein. 

Kannattaa myös muistaa, että teema oli edelliselle kokoomusjohtoiselle hallitukselle niin vaikea, että Stubbin hallituksen miniohjelmaan peräti linjattiin, että uudistusta EI edistetä. Yleensä tavataan kirjata ylös ne asiat, joita haluaa yhteiskunnassa muuttaa. 

Osa alkoholilain pykälistä on vuodelta 1932. 

Annika Saarikko

Alkoholilain muutoksen keskeisimmät motiivit liittyvät siihen, että laki on armottoman vanhentunut. Se on byrokraattinen, sen sääntelyä on liki mahdotonta valvoa ja tietyt asiat ovat perustuslain vastaisia. Pykälistä osa on vuodelta 1932.

Uudistuksen alkuperä ei niinkään siis ollut vain liberalisoinnissa, vaan selkiyttämisessä. 

Tämä tarve ei ole hävinnyt mihinkään. 

Laajaa yksituumaisuutta nauttii käsitys siitä, että matkailu- ja ravintola-alan suuntaan anniskelun siirtäminen on vastuullista ja toivottavaa. Se oli ministeri Rehulan esittelemän lain pohjan vahva perusta.

Lisäksi sovimme pienpanimoiden ulosmyyntioikeudesta, alkon ja ravintoloiden aukiolomuutoksista ja niin edelleen. Näistä muutoksista oli laaja yhteisymmärrys. Suotavaa olisi viedä edes nämä maaliin. 

Mistä nyt viime metreillä sitten kiisteltiin ja keskusteltiin? Lopulta siitä, olisiko kansanedustajilla vapaus äänestää arvojensa mukaisesti siinä alkoholilain kohdassa, joka laajentaisi kaupassa myytävän alkoholin 5,5, prosenttiin.

Vain siis tästä – muutoin koko laki sinällään olisi ollut normaalin hallituksen esityksen mukainen. Tämän esityksen perussuomalaiset lopulta kahteen kertaan torppasivat. 

Omaa hallituspuolueiden välistä neuvotteluryhmääämme kiitän kompromissihakuisuudesta ja yhteistyöhengen säilymisestä. Teimme tolkuttomasti töitä aiheen eteen. 

Tyylipisteitä ei heru. Valmista ei tullut. Mutta aika paljon opittiin. Ja ehkä – jospa sittenkin – tämä joskus tulisi valmiiksi. 

Eteenpäin.