Väriliitupiirustus vuodelta 2016

Rakas poikani,

vuosi 2016 on päättymässä. Koska et vielä itse voi muistaa mitä kaikkea tapahtui, poimin päältä jotakin sellaista, mitä meidän molempien olisi ehkä syytä painaa tästä mieleemme. 

Uutiskuvassa on kaltaisesi pieni poika, onnekas sikäläiseksi. Hän on päässyt ambulanssin kyytiin. Ruhjoutuneena, tomun mustaamana, verisenä.

Mutta hän elää. Katsoo tyhjyyteen. Aleppo ympärillä tuhoutuu. Syyria tappaa lapsiaan, naisiaan, miehiään.

Konflikti on modernin ajan karmeampia. Suomi soittaa surukelloja. Tämän sodan osapuolia ovat kaikki, jotka välittävät ihmisyydestä. 

Maailma tuntui armon vuonna 2016 olevan myllerryksessä. Kun juhannusaattona aamu kirkastui Parikkalan mökillä, herätin isäsi huudahtaen epäuskoisesti: ”Britannia on äänestänyt itsensä ulos EU:sta!” Sinä nukuit.

Nukuit tyytyväistä unta onneksi silloinkin kun yhtä epätodellisin tuntein herätin isäsi marraskuussa kertoakseni Donald Trumpin voittavan kisan Yhdysvaltojen presidentin paikasta.

Kuukausikaupalla sitä ennen ehdokkaat heittivät likosangoittain törkeyksiä toistensa ylle. 

Vaikka tulokset yllättivät, voi siltä osin huokaista helpotuksesta, että isotkin mahtimaat muuttavat itseään näköjään kuitenkin demokratian keinoin. Vaaleissa voi ja saa tapahtua yllätyksiä. Se on kansan etuoikeus. 

Moni jäi kumminkin pohtimaan, mikä merkitys on faktoilla – ja miten ne eroavat mielipiteistä.

Omalla työpaikallanikin aika ajoin kuluneena vuonna mietin, voisimmeko mitenkään puhua vähän enemmän toisiamme kohti ja vähemmän tahallaan ohi. Voisimmeko siistiä suumme ja hoitaa vain hommamme, jota ihmiset meidän odottavat tekevän.

Nyrkkejä puristettiin monessa taskussa ja katseissa oli katkeruutta. 

En voi, poikani, jättää kertomatta, että tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässäni pohdin toden teolla, mihin suuntaan maailma oikein on menossa.

Eurooppa jotenkin horjahteli. Suomessa äärioikeisto potki kuoliaaksi nuoren miehen Helsingin keskustassa. 

Sanoilla satutettiin vielä enemmän. Nyrkkejä puristettiin monessa taskussa ja katseissa oli katkeruutta – sellaisten ihmisen, jotka ovat eriytyneet pois meidän arjestamme ja jotka kokevat ulkopuolisuutta.

On ihmisiä, joilla rahat eivät riitä eikä toivo kanna.  Sellaisissa todellisuuksissa kasvaa myös kaltaisiasi lapsia – ja heidän kuvansa Suomesta ei ole autuas eikä tyyni. Me eriydyimme toinen toisistamme suomalaisina tänäkin vuonna.

Eliitti vastaan kansa, oma väki ja muualta tulleet. Koko Eurooppa määritteli avoimuutta ja solidaarisuutta uusiksi turvapaikanhakijoiden virrassa ja terrorismin pelossa. Kaikesta en ole ollut ylpeä.

Tämän keskellä moni turvaa hakenut sai kuitenkin myös jäädä Suomeen. Tavoitteena on kotouttaa. Paperilla se on aina helpompaa. Toivon, että osaan kasvattaa sinut muistamaan, että heillä on yhtäläinen oikeus onneen kuin sinullakin. 

Vaikka päällimmäinen kuva vuodesta 2016 näyttää yhtä sotkuiselta kuin 2-vuotiaan taidolla tekemäsi väriliitupiirustus, mahtui tähän hyvääkin.

Sellaisia tavallisia ihmisiä, joiden hyvyyden voimasta kumpuavat väkevät teot kääntävät Suomea paremmaksi. Heistä tosin ei tehty yleensä uutisia.  

Viime talvena suomalaiset olivat ylpeitä voitokkaista jääkiekon pikkuleijonista ja toivoivat nuorten miesten pystyvän ja positiivisen asenteen tarttuvan meihin muihinkin. Sellaiseksi nuoreksi mieheksi toivon sinunkin kasvavan. 

Saara Aallon kaunis laulu, Bengt Holmströmin talouden Nobel, netissä katseltava saimaannorppa livenä ja sentään yksi mitali kesäolympialaisista toivat iloa.

Pienen pohjoismaan Islannin MM-jalkapalloihmekin tuntui melkein kuin omalta ylpeydenaiheelta. Ja Norjan hiihtäjättären huulirasvainen dopingkäry sopivan ivalliselta.

Ja muistatko sen syysiltana vastaamme kävelleen koululaistytön kännykkä kädessä? Hän keräsi Pokémoneja. 

Koululaisista puheen ollen, Pisa-tutkimuksessakin pärjäsimme perinteisen hyvin. Se vain jäi mietityttämään, miten suuri ero on päässyt muodostumaan tyttöjen ja poikien osaamisen välille koulussamme.

Miten osaisimme muokata peruskouluamme niin, että aikanaan sinä ja muut pojat innostuisitte oppimisen etuoikeudesta? 

Vuonna 2016 Suomea johti Juha Sipilän hallitus. Se teki työtään vastatuulessa. Mutta teki työtään ja sai tuloksia aikaan.

Syntyi uusia lakeja, syntyi julkisen talouden säästöjä juuri siksi, ettemme kasvattaisi sinun sukupolvesi velkaa kohtuuttomasti. 

Kuluvana vuonna sovittiin liikenteen uudistamisesta älypohjaiseksi, sovittiin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen askelmerkkejä.

Ja mikä ehkä kaikkein kauaskantoisinta kannaltasi: Rehnin Ollin johdolla sovittiin Suomelle ilmasto- ja energiastrategia. Sen mukaan Suomi luopuu kivihiilen käytöstä ennen kuin sinusta tulee täysi-ikäinen.

Uusiutuvasta energiasta tehdään oikeasti valtavirtaa niin sähkön, lämmön kuin liikenteenkin osalta. Ja siinä kaikessa on Suomen nousun suuri mahdollisuus – ehkä sinunkin tuleva työpaikkasi. 

Muistamme tämän vuoden siitä, että talous sai valoa tunneliinsa.

Muistamme tämän vuoden siitä, että Suomen rankasti notkahtanut talous sai valoa tunneliinsa. Ihmisille alkoi taas löytyä työtä ja yrittäjillä rohkeutta laittaa pyöriä pyörimään.

Jouluostoksilla olleet suomalaiset luottivat tilastojen mukaan Suomen talouteen enemmän kuin vuosiin. Kotimaakunnassamme telakka sai tilauksia ja autotehdas työtä.

Koko Suomessa korkeakoulutettujen työttömyys laski ensi kertaa 59 kuukauteen. Pientä positiivista virettä, sanoi moni talouden tunnelmasta. Moni silti vielä vailla työtä tai toimeentuloa tai elämän merkitystä. 

Poikani, tässä jotakin muistini pintakerroksista. Google tai kaltaisensa kertoo sitten aikanaan tarkemmin, jos tahdot tietää.

Tai vielä paremmin, kysy joltakin muulta, muistiko hän tämän samoin kuin minä. Rohkeinta on vaihtaa näkökulmaa. Siihen vuosi 2016 pakotti eläjänsä.