Köyhyysrajalta, yleisön eteen

Onnittelukorttiin on kirjoitettu: ”Usko unelmiisi!”

Näin kannustamme ja rohkaisemme koulunsa päättäviä, valkolakkisia ja muita aikuisuuden kynnyksellä juhlivia. 

Taiteessa ja urheilussa menestystä etsiville nuorille usko unelmiin tarkoittaa valtavia elämänvalintoja. 

Erityisesti urheilun kohdalla on helppo havaita, että aikuistumisen kynnyksellä oleva lahjakas nuori joutuu konkreettisesti valitsemaan, voiko harrastuksesta tulla työ ja pohtimaan, elättääkö oma laji.

Urheilun ja kulttuurin ammattilaisuuteen tähtäävä ei koskaan voi olla varma vakituisesta työsuhteesta tai pysyvästä toimeentulosta.

Havahdun yhä uudelleen sen tosiseikan äärellä, että meille muille onnistumisillaan iloa tuottavien urheilijoiden, artistien, taitelijoiden, kirjailijoiden sekä muiden kulttuurin ammattilaisten taloudellisen toimeentulon taso on keskimäärin kehno – jopa perin surkea.

Mittakaavaa tähän tuo muutaman vuoden takainen Yleisradion kysely, jossa olympiatason huippu-urheilijoistammekin puolet eli euroilla mitattuna köyhyysrajan alapuolella.

Suomalainen taiteilija taas elää usein sälällä: opetustyöllä, keikkahommilla, freelance-töillä, pätkätöillä, sosiaalietuuksilla tai toimeentulotuella. Lisäksi moni taiteilija tekee päivätyötä joko kokoaikaisena tai osa-aikaisena. Apurahoista käydään veristä kisaa. 

Unelmilla todella on hintansa. 

Hurratessamme mitalisteille (sitäkin toki muuten nykyään tapahtuu valitettavan harvoin suomalaisessa urheilussa) tai odotellessamme ykkösrivin artistien stadion-keikkaa kymmenilletuhansille kuulijoille, on hyvä muistaa, että huipulle kipuaa vain harva.

Moni on matkalla sinne, osa on jo pudonnut korkeimmalta kukkulalta. Kaikki eivät ylös asti ennätäkään. Jokainen huippulaulaja, huippuhiihtäjä tai huipputaidemaalari on joskus ollut se vuoren alarinteen hikinen vaeltaja vailla varmaa näkyä vuoren valloituksesta. 

Kirjoitan tästä siksi, että tunnen suurta sympatiaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka uskaltavat elää onnittelukortin toivotusta kohti. Asettaa elämän arvomittarissa vakauden ja varmuuden edelle oman unelman – ja ovat valmiita tekemään valtavasti töitä sen eteen.

Itsensä toteuttaminen, oman potentiaalinsa tunnistaminen ja timantiksi hiominen on ihmisyyden ydintä. Sitä sivistysvaltiossa pitää aina puolustaa. 

Mietin tätä kaikkea myös siksi, että Keskusta puolueena on aina halunnut olla heikomman puolella. Muistuttanut itseään köyhän asian hoitamisesta. On hyvä avata silmiä köyhyyden monille kasvoille ja uusille muodoille. 

Mutta koska pelkät poliittiset korulauseet eivät nekään elätä, on hienoa todeta, että Marinin hallituksen ohjelmaan on kirjattu huippu-urheiluun kohdistettuja lisäeuroja, jotka tavoitteellisimmillaan kohdistuvat nimenomaan näille unelmiinsa uskoville, urheilemaan ammatikseen ryhtyville nuorille.

Vähintään yhtä tärkeä on hallituksen tavoite taiteilija-apurahojen tason nostamisesta. Taiteen ammattilainen ei elä vain inspiraatiollaan.

Polte luovuuteen ansaitsee tulla arvostetuksi.