Venäjä sanoo ampuneensa alas lähes 500 ukrainalaisdroonia yöllä – useita ihmisiä kuoli
Venäjä sanoo ampuneensa alas noin 460 ukrainalaisdroonia maanantain vastaisen yön aikana. Yli kymmenen ihmistä on kuollut ja ainakin 75 haavoittunut, kertovat venäläisviranomaiset. Haavoittuneista noin 20 on viety sairaalahoitoon.
Kyseessä olisi siviiliuhriluvultaan yksi suurimpia Ukrainan Venäjälle tekemiä iskuja yli neljä vuotta jatkuneen sodan aikana. Molemmat maat ovat tehneet kesällä aiempaa enemmän pitkän kantaman iskuja, mikä on kasvattanut sodan siviiliuhrimäärää, esimerkiksi YK on raportoinut.
Venäläisviranomaisten mukaan Ukrainan iskussa kuoli myös Tadzhikistanin ja Uzbekistanin kansalaisia.
Venäjän puolustusministeriön mukaan Ukraina kohdisti droonit Venäjän miehittämän Krimin niemimaan läheisille alueille. Kaukaisimmat droonit olivat noin 1 600 kilometriä Venäjän puolella.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kiitti maan asevoimia viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan viestissä sunnuntai-iltana. Zelenskyin mukaan operaation tavoitteena on muun muassa vahingoittaa Venäjän öljynjalostusta.
Ukrainan pääesikunnan mukaan se oli iskenyt Tanekon öljynjalostamoon Tatarstanin alueella. Öljynjalostamoa pyörittää venäläinen öljy-yhtiö Tatneft. Sosiaalisessa mediassa julkaistiin vahvistamatonta videomateriaalia öljynjalostamolta nousevasta savupilvestä.
Myös Venäjä jatkoi maanantain vastaisena yönä iskujaan Ukrainan puolelle.
Ukrainalaisviranomaisten mukaan Harkovan alueella ainakin viisi ihmistä kuoli. Viranomaisten mukaan asutusalueelle tehdyssä iskussa tuhoutui myös useita asuinrakennuksia. Harkovan alueen syyttäjänvirasto jakoi sosiaaliseen mediaan kuvan iskussa tuhoutuneesta kodista.
Ukrainan ilmavoimien mukaan Venäjä iski maahan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä yli 120 droonilla.
Odessan alueella kymmenettuhannet olivat yhä maanantaina ilman sähköä Venäjän viikonloppuna tekemien iskujen jäljiltä. Zelenskyi varoitti viikonloppuna, ettei Ukrainassa ole enää käytännössä yhtään ehjää lämpövoimalaitosta.