Suomalaisen Ville Tietäväisen ehdotus pääsi finaaliin kilpailussa uusista euroseteleistä
Euroopan keskuspankki on julkistanut ehdotukset uusista euroseteleistä. Kymmenen finalistin joukossa on suomalaisen Ville Tietäväisen ehdotus.
Tietäväisen suunnittelema setelisarja kertoo visuaalisen tarinan Euroopan joista, jotka alkavat vuoripuroina ja sulautuvat lopuksi mereen. Päähenkilöinä ovat Euroopan linnut luontaisissa elinympäristöissään. Mitä suurempi seteliarvo, sitä lähemmäs merta kuva-aiheet siirtyvät.
Tietäväisen valitsema teema ”Joet ja linnut: sitkeyttä moninaisuudesta” oli toinen kilpailun ennalta annetuista teemoista. Toinen teema on ”Eurooppalainen kulttuuri: yhteiset kulttuuritilat”.
Vuonna 1970 syntynyt Tietäväinen on graafinen suunnittelija, kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Hän on valmistunut arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2000.
Kilpailuun haki yli 1 200 graafista suunnittelijaa, joista 25 valittiin laatimaan ehdotus setelien ulkoasuksi. Jatkoon päässeet valitsi riippumaton tuomaristo.
EKP:n neuvosto pyytää nyt eurooppalaisia kertomaan mielipiteensä seteliehdotuksista. Kyselyyn voi osallistua syyskuun 21. päivään asti.
Verkkokyselyn rinnalla itsenäinen tutkimusyhtiö toteuttaa erillisen kyselytutkimuksen, jonka otos edustaa euroalueen kansalaisia ja joka sisältää samat kysymykset.
EKP:n neuvosto tekee lopullisen päätöksen uusien setelien ulkoasusta vuoden lopussa. Se perustaa päätöksensä suunnittelukilpailun tuomariston lausuntoihin, tekniseen arviointiin sekä kahden kyselytutkimuksen tuloksiin.