Keskustan Roininen: Suomeen tarvitaan herätys työnantajapulasta
Suomen työmarkkinakeskustelussa puhutaan edelleen virheellisesti työntekijäpulasta, vaikka todellisuudessa maata vaivaa vakava työnantajapula, huomauttaa keskusta-aktiivi Petri Roininen tiedotteessaan.
Kesäkuun työllisyyskatsauksen mukaan Suomessa on 352 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Roininen huomauttaa, että Suomen työttömyys on tällä hetkellä Euroopan suurin.
Roinisen mukaan työnantajayritysten määrä on laskenut maassa pitkään. Kestävän työllistämisen suurimmaksi esteeksi Roininen nostaa korkean verokiilan.
Yrityksen saamasta asiakastulosta erilaisiin veroihin ja maksuihin – kuten arvonlisäveroon, ansiotuloveroon, TyEL-maksuihin, yhteisöveroon ja pääomatuloveroon – voi upota alasta riippuen jopa 60 prosenttia, hän muistuttaa.
Roinisen mukaan kannustimet, yritysten kasvu ja uudet työpaikat ovat tällä hetkellä jumissa verokiilan takana, eikä aiheesta haluta, ymmärretä tai uskalleta keskustella riittävästi. Tilanteesta kärsivät hänen mukaansa merkittävästi sekä työntekijät että työnantajat, minkä myös tuoreet tilastot osoittavat.
– On yhdestoista hetki havahtua työnantajapulaan, Koko Suomen Kasvu ry:n puheenjohtajana toimiva Roininen herättelee.