Keskusta piiritti Purraa lisäbudjetista
Keskusta kävi hanakasti valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) kimppuun, kun ministeri toi saliin vuoden toisen lisäbudjettiesityksen.
Keskustan edustajat syyttivät hallitusta julkisen talouden ajamisesta yhä syvempään velkakierteeseen, kun taas Purra puolustautui iskemällä takaisin opposition omilla menonlisäysesityksillä.
Purra maalasi jälleen kuvaa talouskäänteestä, vaikka myönsi tilanteen olevan yhä hauras. Lisäbudjetissa esitetään panostuksia muun muassa nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn, korjausrakentamiseen sekä huomattavia summia turvallisuuteen ja puolustukseen.
Ilonaiheeksi Purra nosti myös sen, että hallitus pääsi ensi kertaa korjaamaan verotuloarvioita ylöspäin, joskin lisäbudjetti lisää velanottoa jälleen 289 miljoonalla.
Keskustan edustajat eivät nielleet ministerin puheita talouden tervehdyttämisestä. Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi muistutti, että myönteiset talousuutiset eivät koske julkista taloutta, ja hallitus tuo saliin lisätalousarvion, jossa kiihdytetään Suomen velkaantumista niin, että se nousee 13,4 miljardiin euroon tänä vuonna.

Keskustan Eeva Kalli nosti esiin erityisesti nuorisotyöttömyyden.
– Tosiasia on se, että nettosopeutus todella jää aivan murto-osaan siitä, mitä hallitus tavoitteli, ja se on kyllä hallitukselta suuri epäonnistuminen ja kaikkien suomalaisten yhteinen murhe.
Keskustan Tuomas Kettunen hämmästeli sitä, että maahanmuuttoon on tulossa jo yli 80 miljoonaa euroa lisärahaa, vaikka budjettivuotta on jäljellä puolet.
– Onko teillä jollain tavalla nyt laskin jäänyt kotiin, koska te ette ole tarpeeksi budjetoinut maahanmuuttoon liittyviä rahoja?
Purra vastasi, että rahat liittyvät ukrainalaisten siirtymiseen vastaanottopalveluihin, minkä hän uskoi Kettusenkin tietävän. Valtiovarainministeri arveli, että lisätalousarviossa ei todennäköisesti ole yhtään menolisäystä, jota oppositio vastustaisi.
– Tässä lisätalousarviossa keskitytään turvallisuuteen, puolustukseen, droonitorjuntaan, aseisiin, huoltovarmuuteen, turpeeseen, energiahuoltovarmuuteen, Ukrainan merkittävään tukemiseen, korjausrakentamiseen, rakennusalan korjauspakettiin, nuorisotyöttömyyden korjauksiin, valkoposkihanhiin ja merimetsoihin, infrahankkeisiin Kouvolaan ja Kuopioon ja vähän muuallekin, hän listasi.