Kuusi Oscaria kahmineen elokuvan ohjaaja: "Kirjoitin tämän lapsilleni pahoitellakseni sotkua, jonka jätämme heille"
Yhdysvaltalaisohjaaja Paul Thomas Andersonin toiminnallinen draamakomedia One Battle After Another voitti parhaan elokuvan palkinnon maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa järjestetyssä Oscar-gaalassa.
Kuudessa kategoriassa voittanut elokuva nappasi eniten palkintoja tämän vuoden Oscareissa.
Se palkittiin parhaan sovitetun käsikirjoituksen, ohjauksen, miessivuosan ja leikkauksen palkinnoilla Lisäksi elokuva voitti tämän vuoden Oscareihin uutena kategoriana tulleen parhaan roolituksen palkinnon.
Toistakymmentä kertaa Oscar-ehdokkaana ollut Anderson sai nyt ensimmäiset Oscar-palkintonsa.
– Kirjoitin tämän elokuvan lapsilleni pahoitellakseni tätä sotkua, jonka jätämme heille, mutta myös kannustaakseni heitä olemaan sukupolvi, joka toivottavasti tuo mukanaan maalaisjärkeä ja säädyllisyyttä, Anderson sanoi käsikirjoituspalkintonsa kiitospuheessaan.
One Battle After Another pohjautuu Thomas Pynchonin Vineland-romaaniin. Elokuvassa Leonardo DiCaprion näyttelemä entinen vallankumouksellinen lähtee etsimään kadonnutta tytärtään, kun hänen vanha vihollisensa palaa kuvioihin.
Elokuvan keskiössä ovat Yhdysvalloissa ajankohtaiset siirtolais- ja rasismikysymykset.
Elokuvassa sadistista eversti Lockjaw’ta esittänyt Sean Penn palkittiin parhaan miessivuosan Oscarilla. Pystin myötä Pennistä tuli kahdeksas näyttelijä, joka on voittanut ainakin kolme Oscar-palkintoa näyttelemisestä.
Hän ei ollut gaalassa paikalla ottamassa palkintoa vastaan. New York Timesin tietojen mukaan aktivismistaankin tunnettu Penn olisi jättänyt gaalan väliin sen vuoksi, että hän oli matkaamassa Ukrainaan.
Toiseksi eniten palkintoja keräsi Ryan Cooglerin ohjaama Sinners, joka palkittiin neljässä kategoriassa. Elokuva sai muun muassa parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen, kuvauksen ja musiikin Oscar-palkinnot.
Tuplaroolia elokuvassa näytellyt Michael B. Jordan palkittiin parhaasta miespääosasta. Hän nousi kevään mittaan ennakkosuosikiksi ohi Marty Supreme – unelmoi isosti -elokuvan nimikkoroolia näytelleen Timothee Chalamet’n.
1930-luvulle sijoittuvassa kauhuelokuvassa Jordanin näyttelemät veljekset palaavat kotiseudulleen Mississippiin perustaakseen mustalle väestölle suunnatun tanssipaikan. He joutuvat avajaisiltana vastakkain yliluonnollisen pahuuden kanssa.
Ennätykselliset 16 ehdokkuutta saanutta elokuvaa pidettiin One Battle After Anotherin ainoana todellisena haastajana kisassa parhaan elokuvan pystistä.
Parhaan naispääosan Oscar-palkinnon voitti odotetusti irlantilaisnäyttelijä Jessie Buckley elokuvasta Hamnet. Buckley näytteli William Shakespearen vaimoa perheen tragediaa kuvaavassa draamaelokuvassa.
Naissivuosan Oscarin nappasi Amy Madigan kauhuelokuvasta Weapons. Lapsia noituvaa Gladys-tätiä elokuvassa näytellyt Madigan oli ollut edellisen kerran Oscar-ehdokkaana 40 vuotta sitten elokuvasta Kahdesti elämässä.
Kyseessä oli pisin aika naisnäyttelijän Oscar-ehdokkuuksien välillä.
Joachim Trierin ohjaama norjalainen draamaelokuva Sentimental Value palkittiin parhaana kansainvälisenä elokuvana.
Netflixin viime kesän hittielokuva KPop Demon Hunters voitti sekä parhaan animaation että laulun palkinnon. Golden-hitti oli ensimmäinen Oscarin voittanut K-pop-kappale.