Keskusta tiukkasi Purralta bensan hinnan noususta – "Ei ole minkäänlaista vaikutusmahdollisuutta"
Hallitus ei voi tehdä mitään öljyn maailmanmarkkinahinnan nousulle, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).
Asian nosti eduskunnan kyselytunnilla esiin keskustan Timo Mehtälä, joka huomautti Purran todenneen oppositiojohtajana joulukuussa 2021, jolloin bensan hinta oli 1,83 euroa, sen olevan jo hälyttävän korkealla. Nyt se on Mehtälän mukaan lähellä kahta euroa, ja tulee nousemaan.
– Silloin te olitte sitä mieltä, että on kerta kaikkiaan hölmöä väittää, että hintatason kasvu ja ostovoiman heikkeneminen johtuisivat aina jostain sellaisesta, mihin hallitus ei voi vaikuttaa. Kyllä te voitte vaikuttaa. Siis on hölmöä väittää, että hallitus ei voi vaikuttaa. Miten te vaikutatte siihen, että autoilijat, kuljetusyrittäjät ja maatalousyrittäjät eivät joudu maksamaan polttoaineen hinnan noususta?
Purra sanoi, että hallitus ei voi vaikuttaa maailmanmarkkinahintaan.
– Me ymmärrämme, että tällä hetkellä Lähi-idän kriisi, Iranin tapahtumat, voi vaikuttaa sen hintaa nostavasti, kuten monet muutkin kansainväliset kriisit, Purra sanoi.
Purran mukaan hallitus voi sen sijaan vaikuttaa esimerkiksi verotukseen, ilmastopolitiikkaan liittyviin vaatimuksiin, uusiutuvan polttoaineen osuuteen, jakeluvelvoitteeseen ja niin edelleen, ja niin on myös toimittu.
Keskustan Mikko Savola muistutti, että Lähi-idän sotatoimilla voi olla vaikutuksia yrityksiin, työllisyyteen ja talouteen. Hän halusi tietää, kuinka hallitus arvioi seuraamuksia näihin ja ihmisten arkeen.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi hallituksen seuraavan hyvin tarkasti ja huolissaan Lähi-idän tilanteen kehitystä ja vaikutuksia Suomeen ja alueella olevaan noin 3500 suomalaiseen.
– Tällä hetkellä arvioimme niin, että jos konflikti jää lyhytaikaiseksi, lyhytkestoiseksi eikä eskaloidu enempää, niin vaikutukset Suomeen jäävät kohtuullisen pieniksi. Mutta on selvä, että mikäli se jatkuu pidempään ja mikäli tämä kriisi eskaloituu entuudestaan, niin silloin on aivan varmaa, että se vaikuttaa niin maailmantalouteen, Euroopan talouteen kuin meidän suomalaistenkin talouteen, pääministeri myönsi.