Ulkoministeri Valtonen: Putinin kaltaisen sotarikollisen ei pitäisi olla tervetullut EU-alueelle
Ukrainan sota
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kommentoi Unkariin kaavailtua Venäjän Vladimir Putinin ja Yhdysvaltain Donald Trumpin tapaamista sanomalla, että Putinin kaltaisen sotarikollisen ei pitäisi olla tervetullut EU-alueelle.
Valtonen kuitenkin sanoo, että on vielä auki, missä paikassa ja muodossa presidenttien tapaaminen järjestetään. Hän kommentoi asiaa saapuessaan EU:n ulkoministerikokoukseen Luxemburgissa.
STT kysyi Valtoselta Trumpin kommenteista, joiden mukaan esimerkiksi Donbas tulisi jakaa rintamalinjan mukaan.
Valtosen mukaan Trump haluaa rauhaa Ukrainaan. Ukraina ei kuitenkaan tarvitse länneltä apua minkäänlaiseen antautumiseen, vaan vahvaan puolustautumiseen, hän sanoo.