Hallitus pääsi sopuun vanhuspalveluiden hoitajamitoituksesta, keskustan Heikkinen iloitsee: "Jokaisella ikäihmisellä oikeus ihmisarvoiseen kohteluun"
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen on tyytyväinen hallituksen sopuun vanhuspalveluiden hoitajamitoituksen yksityiskohdista ja rahoituksesta.
Mitoitukseksi tulee 0,7 hoitajaa vanhusta kohti. Hallitus antaa asiasta lakiesityksen eduskunnalle torstaina. Mitoituksen on määrä astua sitovasti voimaan keväällä 2023.
– Jokaisella ikäihmisellä on oikeus ihmisarvoiseen kohteluun ja inhimilliseen hoitoon ja hoivaan. Vanhustenhoidon hoitajamitoitus on tärkeä osa vanhustenhoidon kuntoon laittamista – myös hoivatyötä tekevien kannalta, Heikkinen kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.
Heikkinen kuitenkin korostaa, että työ ei pääty hoitajamitoituksen asettamiseen, vaan parannettavaa on myös rutkasti koti- ja omaishoidossa.
– Soten toteuttaminen on myös iso osa vanhustenhoidon parantamista. Keskusta tekee voitavansa ikäihmisten turvallisen arjen puolesta, kansanedustaja lupaa.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) vahvisti Ylelle tiistaina, että nykyistä hoitajamitoitusta nostetaan 0,5 hoitajasta vanhusta kohden.
Hallituksen esityksessä uusi mitoitus tarkennetaan kohdistumaan nimenomaan hoitotyöhön.
Pääosa aikaisemmin puuttuneesta hoitajamitoituksen rahoituksesta on tarkoitus ottaa sosiaali- ja terveysministeriön budjetista.
Sitovan hoitajamitoituksen on arvioitu vaativan yli 200 miljoonaa euroa tällä hallituskaudella.