Kirjat | Sunny Car Center suisti Hämeenlinnan apatiaan, joka jatkuu yhä
Kuntapäättäjä, kaipaako kotipaikkakuntasi elinkeinoelämä uutta potkua? Kenties tarvitsette lisää työpaikkoja, eivätkä kasvavat yhteisöverotulotkaan olisi pahitteeksi?
Eräs yritys onkin ilmaissut kiinnostuksensa perustaa pääkonttorinsa juuri teidän kuntaanne. Rahoituksesta puuttuu enää muutamia satoja tuhansia euroja.
Voisiko kuntanne vauhdittaa asiaa lähtemällä osakkaaksi yritykseen? Tai edes taata sen lainan?
Ennen kuin päätätte mitään, kannattaa tehdä opintomatka esimerkiksi Hämeenlinnaan. Siellä voitte käydä valtatie 3:n varressa Kirstulan savipellolla ihastelemassa kookasta betonialustaa.
Se on kaikki, mitä Hämeenlinnaan jäi jäljelle Sunny Car Centeristä; Euroopan suurimmasta autoalan keskittymästä, joka oli määrä rakentaa kaupunkiin 2010-luvun alussa. Betonialusta valettiin vuonna 2013 kannattelemaan autokeskuksen valtavaa 28-metristä mainostolppaa.
Kuuluisa tolppa saatiin yrityksen konkurssin jälkeen myytyä, joten alusta on ainoa Hämeenlinnassa nähtävillä oleva fyysinen muisto hankkeesta. Huhujen mukaan pelkkä alustakin maksoi 25 000 euroa.
Jos matka Kanta-Hämeeseen ei juuri nyt sovi aikatauluun tai budjettiin, vaihtoehtona on lukea toimittaja Arno Juutilaisen toukokuussa ilmestynyt kirja Sunny Car Center ja muita kuntapäättäjien surkuhupaisia liiketoimia.
Juutilainen on koonnut teokseensa useita esimerkkejä siitä, mitä voi pahimmillaan tapahtua, kun kunta lähtee osakkaaksi yrittäjävetoiseen yritykseen.
Kirjassa sivutaan esimerkiksi Kittilän hissijupakkaa, Lappeenrannan osakkuutta Fly Lappeenranta -lentoyhtiössä ja Juankosken Premium Board -yhtiölle antamaa miljoonien eurojen lainatakausta.
Pääosassa on kuitenkin Sunny Car Center, jota Juutilainen seurasi vuosien ajan läheltä työskennellessään Hämeen Sanomien taloustoimittajana.
Sunny Car Center oli 2010-luvun kohutuimpia yrityshankkeita Suomessa. Liikemies Markku Ritaluoma aikoi perustaa Hämeenlinnaan ”Euroopan suurimman autoalan jälleenmyyntitoiminnan keskuksen”.
Ritaluomalla on värikäs menneisyys. Hän aloitti uransa urheiluvälinekauppiaana ja lähti 1990-luvun alussa mukaan kiinteistöbisnekseen.
Sen jälkeen vauhdikkaalle liikemiehelle on sattunut ja tapahtunut. Vuonna 1992 hänen kotipihallaan Espoossa räjähti pommi. Sen tilasi hänen oma liikekumppaninsa, jonka tarkoituksena oli pelotella Ritaluomaa maksamaan takausvastuunsa.
Ritaluoma hoiti Suomessa pitkään venäläisen kiinteistömogulin Jakov Jakubovin asioita. Juutilaisen mukaan Ritaluoma toimi oligarkin bulvaanina välittäen ja rakentaen tälle kiinteistöjä.
Vuonna 2008 miehet riitaantuivat, kun Jakubov väitti Ritaluoman vetäneen yhteisissä hankkeissa välistä noin kolme miljoonaa euroa. Yritykset veivät riidan käräjäoikeuteen, mutta sopivat sen myöhemmin.
Ritaluomalla on kontollaan myös tuomio lievästä pahoinpitelystä, jossa tosin Juutilaisen mukaan oli ”kyse pikemminkin tönimisestä kuin toisen vahingoittamisesta”.
Ritaluoman värikäs menneisyys ei säikäyttänyt Hämeenlinnan kaupunkia. Hänen Sunny Trading -yhtiönsäkin näytti paperilta vallan moitteettomalta.
Vuonna 2013 yhtiön omat pääomat olivat kirjanpidollisesti lähes 5,2 miljoonaa euroa. Todellisuudessa rahat oli kuitenkin siirretty jo Yhdysvaltoihin, mistä tilintarkastajakin oli joutunut huomauttamaan.
Maailmanmiehen elkein esiintynyt Ritaluoma hurmasi Hämeenlinnan kaupungin johdon ja keskeiset luottamushenkilöt. Autokaupalle löydettiin paikka Kirstulasta noin neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta.
16 hehtaarin tontille sovittiin hinnaksi 8,4 miljoonaa euroa. Rakennusoikeutta kaavoitettiin huikeat 120 000 kerrosneliömetriä. Uusia työpaikkoja oli määrä tulla suoraan 1 500 ja välillisesti 2 500.
Ritaluoma halusi Hämeenlinnan kaupungin muodollisella summalla osakkaaksi yhtiöön. Valtuuston päätöksellä kaupunki sijoittikin hankkeeseen 100 000 euroa, ja sen pääomasijoitusyhtiö Virtaa Hämeeseen lähti osakkaaksi 150 000 eurolla.
Myöhemmin neuvoteltiin vielä sopimus lisärahoituksesta, jonka perusteella kaupungin kiinteistösijoitusyhtiö Kantolan Kiinteistöt maksoi Sunny Car Centerin osakkeista vajaat 300 000 euroa.
Ritaluoma edellytti etukäteen maksettua taloudellista panosta myös hankkeen muilta yhteistyökumppaneilta. Suurin potti, 3,8 miljoonaa euroa, tuli autokeskuksen voimalan rakentajaksi valitulta Siemensiltä.
N-Clean maksoi siivouksen saamisesta kynnysrahaa 900 000 euroa. Kaksi sähköurakointiyhtiötä puolestaan pulitti satoja tuhansia euroja sähköjärjestelmien suunnittelutöistä, joita ei koskaan edes tehty.
Kirjanpidossa maksut merkittiin virheellisesti liikevaihdoksi.
Yhteistyökumppaneilta perityt kynnysrahat olivat kuitenkin vain pisara meressä, sillä valtavan hankkeen kustannusarvio oli noin 160 miljoonaa euroa.
Suomesta moisia rahoja ei irronnut, joten Ritaluoma alkoi etsiä sijoittajia maailmalta. Internetistä löytyikin pian useita tahoja, jotka olivat kiinnostuneita rahoittamaan hanketta.
Esimerkiksi syyrialainen Abdal Rahaman Malik halusi tehdä 63 miljoonan euron sijoituksen keskukseen. Sambian entisen presidentin Frederick Chiluban leski Regina Chiluba halusi puolestaan osallistua noin 27 miljoonalla punnalla.
Kaikki sijoittajat edellyttivät, että Sunny Car Center maksaisi niille etukäteen erilaisia rahoitus- ja järjestelykuluja sekä vakuusmaksuja. Ritaluoma pulittikin ulkomaisille tahoille kaikkiaan yli kuusi miljoonaa euroa.
Vastineeksi hän sai muun muassa väärennettyä rahaa ja katteettoman šekin.
Arno Juutilaisen kirja Sunny Car Centerin vaiheista on kuin romaani, johon toimittaja on keksinyt tukun yliampuvia juonenkäänteitä. Epäuskottavilta vaikuttavat tapahtumat perustuvat kuitenkin lukuisiin viranomaislähteisiin ja haastatteluihin.
Juutilainen toteaa kirjassaan, että Sunny Car Centerissä on kyse yhdestä Suomen rikoshistorian suurimmista ja röyhkeimmistä huijauksista. Epäselvää on tosin se, kuka huijasi ja ketä.
Kanta-Hämeen käräjäoikeus katsoi joulukuussa 2023 antamassaan tuomiossa, että Markku Ritaluoma oli itse joutunut huijauksen uhriksi.
– Asiassa ei ole esitetty mitään konkreettista selvitystä, että SCC:stä ulkomaisille tahoille siirtyneet varat olisivat jotain kautta kiertäneet Ritaluomalle itselleen, käräjäoikeus totesi.
Käräjäoikeuden mielestä Ritaluoma ei siis hukannut varoja tahallisesti, eikä hän siten syyllistynyt rikokseen lähettäessään rahaa huijareille. Se tuomitsi Ritaluoman ainoastaan kahden ja puoleksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.
Viimeisin Sunny Car Center -jutussa annettu tuomio on niin tuore, ettei se ehtinyt Juutilaisen kirjaan.
Heinäkuun alussa Turun hovioikeus tuomitsi Markku Ritaluoman viiden vuoden ja kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Se siis yli tuplasi käräjäoikeuden antaman tuomion.
Hovioikeuden mukaan Ritaluoman oli täytynyt ymmärtää, etteivät rahoittajat olleet todellisia ja että yritys menettäisi ulkomaille siirtämänsä rahat.
Oikeus perusteli näkemystään muun muassa sillä, että Ritaluoma oli vuodesta 2011 alkaen etsinyt hankkeelle rahoitusta siinä onnistumatta.
– Tähän nähden epäuskottavaa oli ollut, että yhtäkkiä alkuvuodesta 2013 noin kuukauden sisällä kaksi eri henkilöä, toinen Syyriasta ja toinen Saudi-Arabiasta, ilmoittaisi halukkuutensa rahoittaa hanketta erittäin huomattavalla rahamäärällä, hovioikeus katsoi.
Markku Ritaluoma häipyi Suomesta Floridaan syksyllä 2014 eikä ole palannut sen koommin. Hän on vedonnut terveyssyihin ja esiintynyt oikeudenkäynneissä etäyhteyden välityksellä.
Juutilainen ihmettelee kirjassaan, miksei Ritaluomaa ole haettu Yhdysvalloista oikeuden eteen. Samoin hän kummastelee sitä, miten helposti Ritaluoman väitteet tämän omasta varattomuudesta on nielty.
Ritaluoma on todettu maksukyvyttömäksi, ja Suomen valtio on pääsääntöisesti korvannut hänen oikeudenkäyntikulunsa.
Juutilaisen mukaan Ritaluomalta ei ole tiedusteltu esimerkiksi sitä, mihin hänen Floridan-huvilan myynnistään saamansa kuusi miljoonaa dollaria ovat joutuneet.
Juutilaisen kirjasta huokuu kokeneen taloustoimittajan tuskastuminen kotikaupunkinsa johdon ja päättäjien töpeksintään.
Hän ihmettelee, miksi Hämeenlinna ripustautui Sunny Car Centeriin kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen. Kaupunki on kuitenkin kohtuullisen kokoinen eikä riippuvainen yhdestä yrityksestä, kuten esimerkiksi Kittilä Levistä.
Juutilainen arvelee, etteivät Hämeenlinnan virkamiehet ja luottamushenkilöt ymmärtäneet, mihin kaupunki pikkuhiljaa ajelehti. Häntä heilutti koiraa, kun kaupungista tuli hankkeen takuumies.
Karuin kohtalo oli kaupunginvaltuustoa johtaneella SDP:n Iisakki Kiemungilla, joka nimitettiin jäseneksi Sunny Car Centerin hallitukseen.
Kiemungin ajateltiin istuvan hallituksessa vain ”kaupungin edustajana”, mutta tosiasiassa häntä sitoi osakeyhtiölaki. Oikeudenkäynneissä Kiemunki on tuomittu jupakasta lähes 200 000 euron korvauksiin.
Juutilaisen mukaan Hämeenlinnan kaupunki selvisi Sunny Car Centeristä loppujen lopuksi kohtuullisen pienin taloudellisin tappioin.
Sen sijaan tapauksesta kertynyt mainehaitta on ollut Juutilaisen mielestä valtava. Kaupunki joutui valtakunnallisen irvailun kohteeksi, ja sen kunnallispolitiikka meni sekaisin vuoksi.
Lisäksi Hämeenlinnassa on Juutilaisen mukaan kärsitty apatiasta, joka ei ole vieläkään väistynyt.
Mitä Sunny Car Centeristä ja muista kirjassa esitellyistä tapauksista voi oppia?
Kirjailijan mukaan sen, että päätöksenteko ja liike-elämä ovat toisilleen vieraita. Ne ovat kuin tuli ja vesi – eivät vain sovi yhteen.
Osakkuus liiketoiminnallisissa yrityksissä on myrkkyä kunnille, Juutilainen kirjoittaa.
– Sillä ei ole siten edellytyksiä riskien punnitsemiseen. Poliittinen päätöksenteko ei kykene reagoimaan muutoksiin. Se on hyvin altis tunteille, käsityksille ilman tietoa ja ilmapiirin muutoksille.
Juutilaisen mukaan kunnat voivat tehdä niille kuuluvaa työtä auttamalla yrityksiä esimerkiksi tilajärjestelyissä ja rakentamalla tarvittavan infran.
Ne voivat jopa rakentaa yrityksille valmiita tiloja – kunhan muistavat, että liiketoimintariskit kuuluvat yrityksille, eivät veronmaksajille.
Arno Juutilainen: Sunny Car Center ja muita kuntapäättäjien surkuhupaisia liiketoimia. Johnny Kniga, 240 s.