Jos pysähtyisimme ajattelemaan kansanvallan ja politiikan olemusta, räyhääminen ja ivaaminen hävettäisivät
Pääministeri Juha Sipilän ja piispa Jari Jolkkosen äskeinen keskustelu panee ajattelemaan, eivätkö poliitikot ansaitsisi paljon enemmän arvostustamme.
Pääministeri kävi läpi poliitikon elämän valoisia ja varjoisia puolia Suomi Areenan ”piispan iltatilaisuudessa” Porissa.
Keskustelu oli mainio. Valitettavasti se sai vain vähän näkyvyyttä, kun koko Suomi oli täynnä kahden suurvaltajohtajan tapaamista. Siihen onkin syytä palata, sillä siinä sivuttiin kansanvallan peruskysymyksiä.
Yksi näitä kysymyksiä on tässä:
Perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Olemme itse valinneet kansanedustajat vapailla vaaleilla käyttämään meille kansalaisille kuuluvaa valtaa – ja sitten syydämme heidän päälleen lokaa. Leimaamme heitä oman edun tavoittelijoiksi. Arvostelemme ja syytämme. Moni ei näe eduskunnassa mitään hyvää.
Silti olemme uskoneet eduskunnan käsiin oman valtamme.
Piispa: ”Saman palkan voi saada sellaisistakin töistä, joissa ei altista itseään julkiselle haukkumiselle. Kansanedustajan työtä seurataan tarkasti ja yksityiselämä kärsii. Miksi kukaan ylipäätään lähtee politiikkaan?”
Yhä useammin kysytäänkin: kuka haluaa ryhtyä vaalien ehdokkaaksi, kun valituksi tuloa seuraa paljon ymmärtämätöntä ja vääristelevää julkisuutta ja ylenkatseellista suhtautumista.
”Kaikkein ikävimmältä tuntuu, että poliitikkojen motiivit kyseenalaistetaan”, Sipilä sanoi Porin keskustelussa.
Sipilä tietää, mistä puhuu. Häntäkin haukutaan tavan takaa vain oman edun tavoittelijaksi, vaikka jokainen tietää, että tämä ei voi olla totta. Asiahan on aivan päinvastoin.
Vajaa vuosi sitten Arvopaperi-lehti laski, että poliittinen ura ja päätös luopua yritystoiminnasta oli aiheuttanut jo silloin Sipilälle 40 miljoonan euron laskennalliset tappiot.
Ainakaan oma taloudellinen etu ei voinut olla siis ajamassa miestä politiikkaan.
Mikä sitten? Sitä piispakin kysyi ja asetteli sanansa näin:
”Kansanedustajaksi pääseminen vaatii rahaa ja sittenkin kyseessä on vain pätkätyö. Saman palkan voi saada sellaisistakin töistä, joissa ei altista itseään julkiselle haukkumiselle. Kansanedustajan työtä seurataan tarkasti ja yksityiselämä kärsii. Miksi kukaan ylipäätään lähtee politiikkaan?”
”Pitää olla suuri intohimo sydämessä muuttaa asioita”, Sipilä vastasi.
Onneksi halukkaita vielä on. Ilman ehdokkaita ei olisi vaaleja, ja ilman vaaleja ei olisi kansanvaltaakaan.
Mutta kuinka kauan?
Sanotaan, että poliitikon nahka kovenee kestämään kaikenlaiset haukkumiset. Silti ei liene väärin toivoa, että arvioinneissakin säilyisi kohtuus ja asiallisuus.
Poliitikot voisivat näyttää itse esimerkkiä. Vaikkapa niin, että arvostelu olisi vähemmän yleistä huitomista ja enemmän faktoihin sidottua.
Sipilällä olikin ehdotus poliittisen keskustelun tason nostamiseksi:
”Tulin politiikkaan tuodakseni siihen yritysmaailmasta tuttua aikaansaamisen kulttuuria. Poliitikkojen tulisi mielestäni asettaa enemmän selkeitä, mitattavissa olevia tavoitteita. Näin voidaan sanoa, ovatko poliitikot onnistuneet. Tämä näyttää paremmalta myös äänestäjien suuntaan”, Sipilä pohti.
Hyvä ehdotus.