Ministeriö puristaa julkisen rakentamisen entistä vähähiilisemmäksi – Rakennusteollisuudelta tylyt haukut
Julkinen rakentaminen puristetaan uusin ohjein niin vähähiiliseksi kuin mahdollista.
Ympäristöministeriö on julkistanut kattavan ohjeistuksen ja kriteerit vähähiiliseen rakentamiseen. Tiekartta otetaan ensin pilottikäyttöön julkisessa rakentamisessa.
– Tarkasteluun on otettu ennen kaikkea rakennuksen elinkaaren alku- ja loppupää eli rakennusmateriaalien valmistus, rakentaminen, rakennusjätteen synnyn ehkäisy ja kierrätys, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) selvittää.
Aiemmin rakentamisen ympäristöohjauksessa on keskitytty rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen ja käytön aikaisten päästöjen vähentämiseen.
Ensi vuoden alussa voimaan tulevien kiristysten myötä uudisrakentamisen energiatehokkuuteen jää vain niukasti kiristämisvaraa. Tiilikaisen mukaan rakennussektorin päästövähennystalkoissa on siten etsittävä uusia avauksia.
Taustaselvityksen mukaan esimerkiksi vuonna 2012 valmistuneessa asuinkerrostalossa 63 prosenttia hiilijalanjäljestä syntyi energian käytöstä. Loput 37 prosenttia jakautuivat rakennusmateriaalien valmistukseen, rakentamiseen, korjauksiin ja purkuun.
Kun rakennusten käytön osuus hiilijalanjäljestä on pienentymässä, elinkaaren muiden vaiheiden merkitys korostuu.
– Olen iloinen ja tunnen jossain määrin jopa ylpeyttä, että on tällainen uusi askel otettu rakentamisen ilmastokeskustelussa. Toivottavasti se johtaa siihen, että tavoitteet saavutetaan ja vuonna 2025 meillä on vähähiilisyyteen ohjaava yksinkertainen ja kustannustehokas järjestelmä, jossa yksityiskohtaista säätelyä on nykyistä vähemmän, mutta lopputulos ilmaston ja kestävän kehityksen kannalta oleellisesti nykyistä parempi, Tiilikainen hehkuttaa.
Rakennusteollisuus RT ei ministeriön avauksesta innostunut.
Rakennusteollisuus varoittaa kannanotossaan ”hätiköidyn” tiekartan riskeeraavan rakentamisen laatua ja nostavan kustannuksia ilman tavoiteltuja ympäristöhyötyjä.
RT näkee, että pelkkään hiilijalanjälkiohjaukseen keskityttäessä unohdetaan helposti rakennuksen ja sen osien pitkäaikaiskestävyys, muuntojoustavuus, vikasietoisuus ja tietyt turvallisuus- ja terveystekijät sekä lopulta rakennuksen arvon säilyminen.
Myös hiilijalanjälkilaskennan työkaluksi ehdotettu elinkaariarviointi sisältää RT:n mukaan paljon epävarmuustekijöitä ja teoreettisia oletuksia.
Rakennusteollisuuden ympäristö- ja energiajohtajan Pekka Vuorisen mukaan ehdotettujen rakennustyyppikohtaisten päästökattojen asettaminen on erittäin vaikeaa ja pitkälti teoreettista, koska rakennusten tasavertainen ja uskottava vertailu toisiinsa on käytännössä mahdotonta.
Vuorisen mukaan rakennuksen hiilijalanjälki ei ole myöskään rakennusosiensa hiilijalanjälkien summa.
– Valtaosa rakennusten päästöistä syntyy edelleen niiden käytön aikaisesta energiankulutuksesta eli lämmittämisestä sekä huoltamisesta ja korjaamisesta, Vuorinen muistuttaa.
Vuorisen mukaan monesti yksittäisten materiaalien ja tuotteiden suurempi hiilijalanjälki on perusteltu, jotta päästäisiin mahdollisimman pieniin elinkaaren aikaisiin päästöihin. Lämmön- ja ääneneristävyyden tai kosteuden- ja palonkestävyyden vuoksi tarvitaan runsaampaa materiaalinkäyttöä, mikä tarkoittaa valmistusvaiheessa suurempaa hiilijalanjälkeä.
Vuorisen mukaan ei ole mikään salaisuus, että hallitusohjelman ja ympäristöministeriön tavoitteena on puurakentamisen edistäminen, jota perustellaan puun sitomalla hiilellä ja ilmastohyödyillä.
– Rakentaminen voi toki olla ympäristöystävällisin tapa hyödyntää puuta, mutta tutkimusten mukaan puu ei ole ympäristöystävällisin tapa rakentaa. Tarkoitushakuisilla ja yksioikoisilla laskelmilla näin pyritään toistuvasti esittämään esimerkiksi tarkastelemalla ympäristövaikutuksia vain rakennusvaiheen tai lyhyeksi määritetyn käyttöiän osalta, hän lyttää.