"Nolo juttu" – Metsien ja maankäytön painottaminen ilmastopolitiikassa oli virhe, väittää Ilmatieteen laitoksen johtaja
Suomessa on tehty ilmastopolitiikassa yksi merkittävä virhe, joka pitäisi uskaltaa nostaa esiin, sanoo Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.
Tuo iso virhe on Taalaksen mukaan maankäyttösektorin ottaminen isoon rooliin ilmastotavoitteisiin pyrkimisessä. Päätös asiasta tehtiin vuonna 2022 voimaan astuneessa uudessa ilmastolaissa.
Taalas kommentoi asiaa kuluneella viikolla Maaseudun tulevaisuuden kolumnissa. Nyt hän avaa asiaa myös Suomenmaan haastattelussa.
Taalaksen mukaan Suomi ei luultavasti tule pääsemään hiilineutraalisuustavoitteeseensa vuoteen 2035 mennessä. Syy on hänen mukaansa selvä: tavoitteiden sitominen osaltaan maankäyttösektoriin.
– Suomi teki asiassa muista maista poikkeavan ratkaisun. Esimerkiksi Ruotsi ei sellaista tehnyt, vaikka sekin on hyvin metsäinen maa. Suomessa kuviteltiin, että me pääsemme maankäyttösektorin myötä ikään kuin ohituskaistaa pitkin näihin tavoitteisiin, mutta niin ei käynytkään, Taalas summaa.
Maankäyttö ilmastotavoitteissa liittyy yksinkertaistetusti metsien, peltojen ja turvesoiden rooliin hiilinieluina tai päästölähteinä.
Kyse on siitä, minkä verran maankäyttö tuottaa päästöjä ja minkä verran esimerkiksi metsät sitovat hiiltä ilmakehästä itseensä.
Taalaksen mukaan iso ongelma on Suomen metsien ikärakenne. Vanhat metsät eivät sido hiiltä lähellekään niin hyvin kuin uudet, kasvavat metsät.
Taalaksen mukaan vanhat metsät muuttuvat lahoamisen myötä oikeastaan päästölähteiksi.
– Sotien jälkeen Suomessa panostettiin vahvasti metsäteollisuuteen ja metsiä hakattiin paljon. Kun hakatut metsät kasvoivat, ne sitoivat paljon hiiltä. Suomessa oletettiin, että se kehitys jatkuisi, mutta valitettavasti hiilinielu ei toimi enää samalla tavalla, kun metsä tulee tiettyyn ikään.
Ongelma on Taalaksen mukaan sekin, että pelisäännöt ovat muuttuneet. Nykyisin laskelmissa otetaan huomioon myös turvepohjaiset maat sekä ojitetut metsämaat. Niistä vapautuu lahoamisen seurauksena hiiltä ilmakehään.
– Kaikkein tärkeintä olisi keskittyä fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen, kuten Ruotsikin tekee. Kun Suomi keskittyy myös maankäyttöön, koko ilmastotavoitteisiin pääseminen on vaarassa. Se on nolo juttu, jota joudutaan perustelemaan myös Brysselissä, Taalas sanoo.

Maaseudun tulevaisuuden kolumnissaan Taalas vaati rajua pudostusta fossiilisen polttoaineen käyttöön.
Hän kuitenkin huomauttaa Suomenmaalle, että Suomi on edennyt fossiilisista luopumisessa “todella mallikkaasti”. Kivihiilen käyttö on loppumassa, turpeesta luovuttiin yllättävänkin nopeasti. Tuulivoiman ja muiden uusiutuvien energiaratkaisujen rooli kasvaa.
Myös liikenteen päästöt vähenevät, joskin hitaasti. Sinne liittyvät Taalaksen mukaan myös suurimmat tarpeet fossiilisten vähentämisestä.
– Liikenteen päästöt ovat paljolti kuluttajan kukkarosta kiinni. Sähköautojen hinnat ovat vielä sellaisia, etteivät monet ihmiset pysty niitä ostamaan, hän sanoo.
Taalaksen näkemys maankäyttösektorin roolista eroaa voimakkaasti monien ilmastoasiantuntijoiden näkemyksistä. Tutkijoiden kommenteissa on kuulunut huoli hiilinielujen romahduksesta.
Taalas myöntää, että keskustelu ilmastoasioista on usein hyvin jakaantunutta. Konsensusta on vaikea löytää. Maankäyttösektorista puhuminen on hänen mielestään ilmastokeskustelun tabu.
Valtavirrasta poikkeavien näkemysten esittäminen nostattaa hänen mukaansa usein aggressiivisten kommenttien vyöryn.
– Olen kokenut sen monta kertaa.

Polarisoituminen ei kuitenkaan tee itse asialle eli ilmastonmuutoksen torjunnalle hyvää, Taalas näkee.
Mitä vaikeampaa on löytää yhteisiä faktoja, sitä vaikeampi on löytää oikeasti vaikuttavia keinoja ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi.
– Ilmatieteen parissa me katsomme lukuja. Ne ovat kiistattomia, hän napauttaa.
Yksi kiistaton asia on Taalaksen mukaan esimerkiksi se, että Ilmatieteenlaitoksen mittauksissa vanhojen metsien kyky sitoa hiiltä on huomattu heikoksi. Myös vanhojen metsien muuttuminen päästölähteeksi on havaittu mittauksissa.
– Ilmastokeskusteluun liittyy aina muita intohimoja, kuten kysymys luontokadosta. Suomessa on myös tahoja, jotka eivät pidä metsien hyötykäytöstä. Keskusteluun liittyy myös monenlaisia arvokysymyksiä, Taalas pohtii.
Taalaksen mukaan Suomessa pitäisi nyt miettiä, mitä tilanteen korjaamiseksi voitaisiin tehdä.
Vastuu on hänen mukaansa Orpon hallituksella, vaikka päätös maankäyttösektorin ottamisesta mukaan ilmastotavoitteisiin tehtiinkin Marinin hallituskaudella.
Orpon hallitusta koskee kuitenkin se, yltääkö Suomi vuoden 2035 ilmastotavoitteisiin.
– Kyllä nykyhallitus voi tätä asiaa käsitellä, vaikka hallitusohjelmassa lukeekin, että pidetään tavoitteesta kiinni.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) myöntää, että maankäyttösektorin kyky sitoa hiiltä arvioitiin aikanaan väärin.
– On selvää, että Suomen hiilineutraalisuuden akilleen kantapää on metsien ja maaperän hiilensidonta, jonka määrä oletettiin viitisen vuotta sitten ilmastolakia säädettäessä selvästi suuremmaksi kuin miltä todennäköinen tulevaisuus nykytiedon valossa näyttää, Mykkänen muotoilee sähköpostitse Suomenmaalle.
Hänen mukaansa samanlaiset huolet ovat lisääntyneet myös Ruotsissa ja useissa Euroopan metsäisissä maissa.
Mykkänen sanoo, että fossiilisten polttoaineiden vähentämisen tulee olla Suomen ilmastopolitiikan syömähammas myös jatkossa. Hän kuitenkin huomauttaa, että Suomessa on vähennetty fossiilisia päästöjä noin 40 prosenttia vuosituhannen alun tasoon nähden.
Kun fossiilipäästöt romahtavat entisestään seuraavan kymmenen vuoden aikana, metsien ja maaperän hiilensidonnan merkitys suhteessa päästöihin kasvaa, Mykkänen summaa.
– Ei siltäkään siis silmiä voi sulkea. Siksi myös EU yhdessä tarkastelee nettopäästöjä nielut mukaan lukien. Minusta pitää tarkastella tolkullisesti ja rehellisesti kokonaisuutta. Toimet pitää tehdä siellä, missä saadaan järkevästi isoja määriä hiiltä pois päätymästä ilmakehään, ministeri linjaa.