Analyysi: Tupoa väännetään taas, mutta sitä ei saa sanoa keskitetyksi palkkaratkaisuksi
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämän lapsen yleisin kutsumanimi on tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli tupo.
Sitä on vuosien saatossa sanottu myös työllisyys- ja kasvusopimukseksi. Viimeisin nimitys oli yhteiskuntasopimus, joka vähän ennen kastetilaisuutta muuttui kilpailukykysopimukseksi, kikyksi.
Kaikkien keskitettyjen sopimusten vanhempia ovat työmarkkinakeskusjärjestöt. Työntekijöiden Akava, SAK ja STTK sekä työnantajien EK.
Vuosi sitten EK muutti sääntönsä sellaisiksi, ettei se enää voi osallistua keskitettyjen sopimusten tekemiseen. Tehtävä siirrettiin liittojen vastuulle.
Liitot ottivat homman hanskaansa ja aloittivat uusien sopimusten laatimisen. Eturintamassa olivat paperi- ja teknologiateollisuuden liitot. Neuvottelut etenivät ripeästi ja lähes kaikista muista asioista päästiin jo sopuun, mutta palkankorotukset olivat vielä käsittelemättä.
Metsäteollisuudessa hiertävimmät kysymykset olivat joulun ja juhannuksen aikojen tehtaiden seisokit sekä ulkopuolisen työvoiman käyttö. Paperiliitolle asiat olivat vaikeita ja täysin saavutetuista eduista ei haluttu luopua. Mutta tiettävästi jonkinlainen sopu asioista oli kuitenkin saavutettu.
Yhtä hyvin edettiin teknologiateollisuuden liittojen neuvotteluissa ja paketti oli palkankorotuksia vaille valmis. Rauhallinen työmarkkinasyksy häämötti jo näköpiirissä.
Vaan, kuinkas sitten kävikään? Molemmissa neuvotteluissa työnantajaliitot ilmoittivat yllättäen, että palkankorotus olisi pyöreä nolla. Se löi palkansaajat kanveesiin ja esimerkiksi SAK:ssa vedettiin tarjouksesta niin pahasti herneitä nenään, että sen liitot ilmoittivat kohottavansa lakkovalmiuttaan.
Työntekijäliittojen mielestä ne olivat osaltaan lisänneet Suomen kilpailukykyä jo riittämiin usealla nollasopimuksella ja nyt olisi jo varaa nostaa palkkoja. Samalla voitiin sanoa hyvästit rauhalliselle työmarkkinasyksylle.
Pääministeri Juha Sipiläkin (kesk.) ihmetteli työnantajaliittojen tylyä linjaa pitämällä nollatarjousta kohtuuttomana. Ilmoitus aiheutti työnantajaleirissä murinaa ja poliitikkoja vaadittiin olemaan puuttumatta neuvotteluihin.
Nollatarjouksen tarjoaminen samanaikaisesti sekä paperi- että teknologiateollisuuden neuvotteluissa haiskahtaa siltä, että käsky nollan tarjoamisesta oli tullut EK:sta, joka ei enää tee keskitettyjä sopimuksia. No voihan puuttumista tietysti kutsua koordinoinniksi, mutta näin voimakkaan vaikutuksen jälkeen liittosopimuksen erottaminen perinteisestä tuposta on yhtä häilyvä kuin veteen piirretty viiva.
Toinen kummallisuus on se, että työnantajaliitto Metsäteollisuus erosi vuosi sitten EK:sta. EK:n koordinaation noudattamisen jälkeen Metsäteollisuutta voi epäillä vähintään salavuoteudesta.
Työntekijäjärjestöjen sananpainoista voi kuulla, ettei nollatarjous tule menemään läpi, ja sen luulisi työnantajien tietävän muutenkin. Maltillisiin palkankorotuksiin luulisi nyt olevan varaa, eikä neuvotteluilmapiiriä kannattaisi kiristää sellaisella tarjouksella, jonka sokea Reettakin näkee mahdottomaksi.