Suomalaisten ykköstoiveena työllisyyden parantaminen, kertoo Evan kysely
Suomalaiset odottavat seuraavalta hallitukselta erityisesti työttömyyden vähentämistä. Viisi kuudesta suomalaisesta toivoo työllisyyden parantamiselle...
Pelottava vaaliasetelma, siltarummut ja uran hinta – Jouni Ovaskalta suoraa tekstiä Suomenmaa Podcastissa
Tätäkö me haluamme, parahtaa Jouni Ovaska asetelmasta, joka on muodostumassa ensi kevään eduskuntavaaleihin.
– Pelottavaa...
Toimittajalta | Jääkiekkoyhteisön selkä suoristui viimein – boikottirintama pysäyttää Putinin haaveet
Venäjän pitää ansaita itse paluunsa, toimittaja Pekka Pohjolainen kirjoittaa
HKFoods: Afrikkalaisen sikaruton vaikutus noin miljoona euroa
Elintarvikekonserni HKFoods arvioi, että afrikkalainen sikarutto heikentää yhtiön liiketulosta tänä vuonna noin miljoonalla...
Tilastokeskuksen ennakkotiedot: Inflaatio kiihtyi lokakuussa 3,4 prosenttiin
Suomen EU-yhdenmukaistettu inflaatio kiihtyi lokakuussa 3,4 prosenttiin, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Syyskuussa kuluttajahinnat nousivat...
ICE pidätti suomalaisen epäiltynä laittomasta äänestämisestä Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa on otettu kiinni Suomen kansalainen epäiltynä vaalivilpistä, kertoo Yhdysvaltojen maahanmuutto- ja tullivirasto...
Luontopaneeli: Luonnon hyödyt tulisi huomioida päätöksenteossa paremmin
Luontotavoitteiden toimeenpanon viivyttelemisestä aiheutuu kustannuksia ja todennäköisesti myös peruuttamattomia vahinkoja, varoittaa Suomen Luontopaneeli
Opiskelijoiden siirtyminen asumislisälle kasvatti opintotukimenoja yli 200 miljoonalla eurolla
Kela kertoo maksaneensa viime vuonna opintotukea yli 900 miljoona euroa. Se on 24...
Israelin oppositiojohtaja: Netanjahu puolueineen ajamassa maata perustuslailliseen kriisiin
Monien opposition edustajien mukaan Israelin keskustiedustelupalvelun syytökset Israelin arabipuolueiden vaalivilpistä ovat poliittisesti motivoituneita.
Unkarissa avataan kommunistiajan salaisen poliisin arkistoja
Unkarissa avataan tänään maan kommunistiajan salaisen poliisin arkistoa yleiseen käyttöön. Tietokannasta löytyy nimitietoja...
The Guardian: Eurooppalaisilla rauhanturvaajilla olisi lupa ampua Ukrainassa
Ison-Britannian ja Ranskan johtama vakautusjoukko ei tukeutuisi Yhdysvaltain järjestelmiin tai teknologiaan, kuten Elon Muskin Starlinkiin.
Moni tekee syksyllä virheen, joka voi kostautua pihapuutarhassa – ”Enemmän haittaa kuin hyötyä”
Talven lähestyminen saa monet suojaamaan pihapuutarhansa kasveja talven pakkasilta. Siitä voi kuitenkin olla...
Kymen Sanomat: LVV pyysi Googlea keskeyttämään laajennustöitä Haminan datakeskustyömaalla
Lupa ja valvontavirasto LVV on pyytänyt teknologiajätti Googlen tytäryhtiö Tuike Finlandia keskeyttämään laajennustöitä...
Moskovan alueella torjuttiin satoja drooneja
Venäjällä ilmatorjunta pudotti tiistain vastaisena yönä liki 500 Moskovan alueelle lähetettyä droonia, kertoi...