Kokeiltaisiinko rehellisyyttä
Rehellisyydellä ei kuulemma voiteta vaaleja.
Silloin vaihtoehdoksi jää olla epärehellinen, jolloin pettää itsensä lisäksi koko Suomen, sen kansalaiset sekä kansainväliset kumppanit.
Joutuukin miettimään, kumpi päähallituspuolueista on rehellinen, kun toinen on edes jollain tapaa sitoutunut ilmastonmuutoksen torjuntaan, mutta toinen ei juurikaan.
Tämä on näkynyt niin keskipitkän ja pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmien että valtioneuvoston energia- ja ilmastostrategian osalta. Aika lailla ääripäät löytyvät hallituksen sisältä.
Ilmastokeskustelussa on enempi kysymyksiä kuin vastauksia. Tässä alla hieman listaa eniten itseä ihmetyttävistä asioista.
Onko tavoitteemme sovittaa Suomessa nielut päästöihin vai päästöt nieluihin?
Pyrimmekö parantamaan metsien hiilensidontakykyä, jotta voimme jatkaa päästöjen tuottamista vai vähennämmekö metsien käyttöä, jotta voimme jatkaa päästöjen tuottamista?
Ovatko metsät ylipäätään olemassa sitä varten, että voimme jatkaa fossiilisten päästöjen tuottamista?
Käytämmekö ilmastoa politiikan tekemisen kohteena vai politiikan tekemisen välineenä?
Yritämmekö vaikuttaa ja sopeutua ilmastonmuutokseen vai yritämmekö saada ääniä vastustamalla ilmastonmuutoksen vaatimia toimia tai vaatimalla niitä enemmän kuin meillä on resursseja?
Meidän työtämme eduskunnassa ei edesauta se, että asiantuntijat ovat eri mieltä ilmastonmuutokseen vaikuttavista keinoista.
Kun toinen asiantuntija sanoo, että tuhansien hehtaareiden luonnonsuojelualue lisää merkittävästi metsien hiilinieluja ja toinen sanoo, että tuhansien hehtaareiden hakkaaminen sähkölinjojen alta ei vaikuta metsien hiilinieluihin juuri lainkaan, tai kun toinen asiantuntija sanoo, että hakkuiden vähentäminen aiheuttaa niiden siirtymisen Suomen ulkopuolelle ja toinen sanoo, että ei aiheuta, niin joudumme kohtuuttomaan tilanteeseen päättäjinä.
Saati, että yksi asiantuntija sanoo, että mitä vähemmän metsiä hakataan, sitä suurempi niiden nielu on, mutta jatkaa sivulauseessa, että ainakin joitain kymmeniä vuosia.
Onko siis niin, että meidän jälkeemme tulee vedenpaisumus?
Jos vaaleja ei voiteta rehellisyydellä, niin missä on rehellisyys meitä päättäjiä kohtaan?
Vai onko niin, että meidän poliitikkojen lisäksi myös asiantuntijoissa on niitä, joille ilmastosta on tullut politiikan tekemisen väline, kun sen pitäisi olla tieteen tekemisen kohde.
Ja tämän seurauksena meille jokaiselle annetaan mieleiset puukot ja puntarit, joilla tapella keskenään.
Tappelussa, jossa kaikki häviävät – ilmasto, yritykset, työllisyys, huoltovarmuus, kansantalous, kansalaiset ja varsinkin tulevat sukupolvet.