Pystyykö eduskunta parempaan, edes nuorten kohdalla?
Eduskunnassa käytiin keskustelu valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta. Selonteon teemana oli ”Nuoret tulevaisuuden tekijöinä”.
Me edustajat puhumme usein täällä salissa asioista, joista emme itse välttämättä tiedä mitään ja, joista meillä ei ole omakohtaisia kokemuksia.
Puhumme täällä myös usein toisistamme, mutta samaan aikaan puhumme hyvin harvoin toisillemme.
Puhumme usein siitä, miten mikäkin asia on jonkun muun syytä, jonkun toisen puolueen ja jonkun toisen hallituksen syytä. Kuka on milloinkin kenenkin kainalossa tai apupuolue – lapsellista retoriikkaa, joka ei edistä kenenkään asiaa Suomessa.
Sain viestin eräältä nuorten parissa toimivalta aikuiselta. Siinä oli linkki nuoren blogikirjoitukseen otsikolla ”Tavallisen mahdotonta”. Tässä yksi poiminta tuosta kirjoituksesta.
Köyhyys oli yksi niistä tekijöistä, jotka rakensivat sosiaalisen kuilun, joka ilmeni negatiivisina käsityksinä itsestä suhteessa muihin.
Käsityksinä, jotka eivät tulleet haastetuiksi köyhyyden vuoksi. Monet ”mahdottomuudet” elämässä olivatkin vain rahan puutteen seurausta.
Tämä tarina päättyi onnellisesti, kun kirjoittaja sai töitä ja sen myötä rahaa sekä mahdollisuuden päästä tekemään niitä asioita, jotka olivat aiemmin tuntuneet mahdottomilta.
On varsin pienestä kiinni, että mekin voisimme tehdä täällä parempaa politiikkaa.
Tuo nuoren kirjoittama blogikirjoitus kertoo enemmän kuin ne kymmenet ja sadat puheenvuorot täällä, miten jokin on aina jonkun muun syytä. Tai ne ”fraasikaraoket”, joita täällä kuulee päivästä ja viikosta toiseen.
Tuo nuori ei syytä ketään, vaan kertoo, millaista monen nuoren elämä Suomessa on, mutta myös sen, miten pienestä on kiinni, että se elämä voi muuttua paremmaksi.
On varsin pienestä kiinni, että mekin voisimme tehdä täällä parempaa politiikkaa.
Se edellyttää kuitenkin, että lopetamme toisistamme puhumisen ja alamme puhua toisillemme – alamme keskustella, emme vain syytellä.
Koska politiikassa ei ole kyse minusta, vaan meistä.