Yle: Koulujen avaaminen hallituksen pöydälle keskiviikkona – opetusministeri Anderssonin mukaan rajoituksia purettava, jos sulku ei enää välttämätön

Koronakriisi

Hallitus punnitsee taas perusoikeuksien toteutumista, kun se neuvottelee koulujen laajamittaisen sulun jatkosta.

Ylen tietojen mukaan asian puinti aloitetaan keskiviikkona.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) muistuttaa Twitterissä julkaisemassaan viestiketjussa, ettei päätöksessä ole kyse mielipideasiasta vaan perusoikeuksista.

Hän muistuttaa, että lähiopetuksen rajoitukset on tehty valmiuslain nojalla.

– Mikäli rajoituksia päätetään valmiuslain nojalla jatkaa 13.5. jälkeen, on voitava osoittaa, että niille on välttämätön tarve nykyisessä epidemiatilanteessa. Jos epidemiatilanne on se, että koulujen laajamittainen sulku ei ole enää välttämätöntä, pitää rajoituksia alkaa purkaa. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan kyse (on) perusoikeuksien punninnasta.

Koulujen avaamisessa pohditaan siis samaista välttämättömyysvaadetta, josta käytiin vilkasta julkista keskustelua jo Uudenmaan liikkumisrajoituksen purkamisen kohdalla.

– Rajoitukset lähiopetukseen on tehty valmiuslain nojalla. Valmiuslaki on tarkoitettu vain poikkeusoloja varten, ja perusoikeuksien rajoittamista koskee oikeudellisesti tiukka välttämättömyysvaade, ministeri Andersson kirjoittaa.

Ylen mukaan kysymys koulujen avaamisesta ei juuri jaa hallituspuolueita.

Päätöksenteon pohjana käytetään asiantuntijoiden arvioita siitä, miten koulujen avaaminen vaikuttaisi koronaviruksen etenemiseen Suomessa.

Opetusministeri lupaa, että koulupäätös tehdään oppilaiden, opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan turvallisuudesta tarkasti huolehtien.