–Ykkösvihollinen on keskusta– – Kolbe: Pormestariehdokkaat lietsovat Helsingin ja muun Suomen vastakkainasettelua

Kuntavaalit

Pääministeripuolue keskusta on Helsingin historian ensimmäisen pormestarin ykkösvihollinen, toimittaja Joonas Laitinen tiivisti Helsingin Sanomien nettilehdessä Helsingin pormestariehdokkaiden tiistaiaamuisen tentin HSTV:ssä.

Samoin tulkitsee Helsingin Keskustan puheenjohtaja Ville-Veikko Rantamaula.

– Valtapuolueiden pormestariehdokkaat haukkuivat keskustan lyttyyn HSTV:n haastattelussa. Voiko todellakin olla näin, että pormestariehdokkailla ei ole keskustan haukkumisen sijaan keskusteltavaa esimerkiksi Helsingissä riehuvasta päiväkotien ja koulujen homeongelmasta, Keskuspuiston nakertamisesta, länsimetrofiaskosta tai muista helsinkiläisten arkeen liittyvistä tekijöistä, Rantamaula ihmettelee.

Helsingin Sanomien pormestaritentissä olivat mukana Tuula Haatainen (sd.) Anni Sinnemäki (vihr.) ja Jan Vapaavuori (kok.).

Muu Suomi tarvitsee Helsinkiä ja päinvastoin. Olemme samaa Suomea, samaa isänmaata.

Laura Kolbe

Samalla kun kolmikko kaatoi täyslaidallisen keskustan niskaan, he lietsoivat Helsingin ja muun Suomen välistä vastakkainasettelua tavalla, joka oli paitsi vanhanaikaista myös vahingollista, keskustan pormestariehdokas Laura Kolbe kommentoi keskustelua.

– Muu Suomi tarvitsee Helsinkiä ja päinvastoin. Olemme samaa Suomea, samaa isänmaata, Kolbe muistuttaa.

– Eikö ehdokaskollegoilla ole mitään muuta rakentavaa sanottavaa kotikaupunkinsa tulevaisuudesta? Eikö vastaiseen arvojohtajuuteen mahdu mitään muuta ulottuvuutta, Kolbe kysyy Facebook-sivullaan.

Kolbea ei ollut edes kutsuttu keskusteluun mukaan. Mukana eivät olleet myöskään vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja perussuomalaisten Mika Raatikainen.

Kolben mukaan keskustelu osoitti, että Helsingissä todella on muutoksen aika.

– Jan Vapaavuori, Anni Sinnemäki ja Tuula Haatainen eivät kyenneet esittämään yhtäkään ratkaisua Helsingin ongelmiin, vaikka kokoomuksella, vihreillä ja SDP:llä on niistä pääkaupunkimme valtapuolueina aivan keskeinen vastuu.

Keskusteluissa helsinkiläisten kanssa polttavimmiksi ongelmiksi ovat Kolben mukaan nousseet työttömyys, palvelujen heikkeneminen, eriarvoistuminen, asuntopula ja elämisen kalleus.

– Moni myös ihmettelee, miten kaupunkilaisen ääni kuuluu yhä huonommin Helsingin päätöksenteossa ja miten esimerkiksi Länsimetron käsittämättömästä kustannustenylityksestä ja ajallisesta viivästymisestä ei kukaan valtapuolueissa ota vastuuta, Kolbe ihmettelee.

Näyttää siltä, että valtapuolueiden ympäristökupla on puhkeamassa ja todelliset betonipuolueiden arvot tulevat esille.

Ville-Veikko Rantamaula

Rantamaula kehottaa haukkumisen sijaan katsomaan peiliin ja keskittymään omaan tekemiseen.

– Ehdokkaat kertovat muun muassa, että ”keskustan johtama hallitus on määrätietoisesti halunnut jättää Helsingin seudun kehittämisen sikseen”. Tämä ei pidä paikkansa. Saimme ajettua Helsinkiin ennätysvauhdilla muun muassa Raide-Jokerin, jossa toteutui Helsingin Keskustan pitkäaikainen tavoite.

Pisara-rata olisi Rantamaulan mukan ollut kallis veronmaksajille siitä saatavaan hyötyyn nähden. Pisara-rataa ei hänestä kannata rakentaa ennen Tallinnan tunnelin myötä tulevia ihmisvirtoja.

– Näyttää siltä, että valtapuolueiden ympäristökupla on puhkeamassa ja todelliset betonipuolueiden arvot tulevat esille. Toivottavasti seuraavassa keskustelussa saadaan esimerkiksi yhteinen näkemys kivihiilen käytön lopettamisesta Helsingissä, Rantamaula heittää.

HS