Vihreiltä tyrmäys Mykkäsen ydinvoimatuille: "Sähkölaskuun kokoomuslisä"
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok.) ajatukset ydinvoiman tukemisesta eivät saa kannatusta oppositiopuolue vihreistä.
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen sanoo tiedotteessa, ettei ydinvoima kaipaa valtiolta tukea. Hän moittii sitä, ettei kaavailtu tuki koskisi esimerkiksi muita vähäpäästöisiä tapoja tuottaa sähköä.
– Kokonaan uusien julkisten yritystukien rakentaminen vain yhtä teknologiaa varten on 1900-luvun energiapolitiikkaa, Tynkkynen sanoo.
Tynkkynen myös nostaa esiin hallituksen tekemät laajat menoleikkaukset, joilla se on pyrkinyt tasapainottamaan julkista taloutta.
– Nyt hallituksella kuitenkin riittää yhtäkkiä ylimääräistä rahaa, jota ohjata yhden energiamuodon pönkittämiseen. Suomalaiset tuskin haluavat myöskään maksaa sähkölaskussaan kokoomuslisää.
Mykkänen kaavaili aiemmin tiistaina ydinvoimainvestoinneille rakentamisajan lainantakausta tai korkotukea sekä takuuhintaa tuotettavalle sähkölle. Takuuhinta toteutuisi hinnanerosopimuksella, jossa sähkölle sovittaisiin vähimmäishinta ja hintakatto.
Kansalaiset maksaisivat tarvittaessa sähköjärjestelmästä hieman enemmän, jotta sähköntuottajan riski rakentaa uutta ydinvoimaa pienenisi. Palkintona olisi varmempi sähköntuotanto. Toisaalta kansalaiset voisivat saada järjestelmästä takaisin, jos sähkön hinta nousisi yli hintakaton.
Tynkkynen ei vastusta ydinvoimaa, vaan puhuu avointen markkinoiden ja vapaan kilpailun puolesta. Hänen mukaansa yritykset pystyvät valitsemaan kulloinkin kustannustehokkaimmat ratkaisut.
– Toisin kuin Mykkänen ja kokoomus ajattelevat, ei ole poliitikkojen tehtävä päättää, mitä energiamuotoja Suomeen tarvitaan lisää, Tynkkynen sanoo.
Mykkänen sanoi tiistaina, että hallituksen tulisi linjata hinnanerosopimuksesta kevään energiastrategiassa.