Vientialojen laajat lakot alkavat maanantaina – neuvotteluissa ei edistystä

Työmarkkinat

Vientialoja koskevissa työehtosopimusneuvotteluissa ei ole tapahtunut edistystä viikonloppuna ja laajat lakot alkavat maanantaina.

Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välisen kiistan uutta neuvotteluajankohtaa ei ole tiedossa, valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala varmisti STT:lle lakon alla.

Maanantaina alkavat lakot koskevat yhdeksää Teollisuusliiton sopimusalaa ja yli 180:tä toimipaikkaa sekä Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n alaisia työntekijöitä.

Mukana lakoissa on yhteensä jopa noin 100 000 työntekijää. Niiden kustannuksiksi on arvioitu noin 400 miljoonaa euroa suoria tuotannon menetyksiä.

Piekkala kuvasi tilannetta odottavaksi. Hän totesi jo aiemmin tällä viikolla, ettei edellytyksiä neuvotteluille ennen lakkojen alkamisia enää ollut.

Teollisuusliitto hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoesityksen Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisessä työkiistassa maanantaina.

– Kaikki muu on sovittuna paitsi palkankorotusten prosentti. Näkemykset siitä ovat niin kaukana toisistaan, Piekkala sanoi venyttäen sanaa ”niin”.

Hän jatkoi, että käsitykset tilanteesta ovat hyvin erilaiset sen kannalta, mitä toinen neuvotteluiden osapuoli hakee ja mitä toinen katsoo taloudellisen tilanteen antavan myöten.

– Toinen näkee tulevaisuuden ruusuisempana kuin toinen, sanoisiko sen näin, Piekkala totesi.

Piekkalan johtamissa viimeisimmissä sovintoneuvotteluissa käytiin läpi runsaasti vaihtoehtoja ratkaisuiksi. Nyt kumpikin osapuoli odottaa, että jotain uutta nousee ilmoille.

Lakon sopimusalat ovat tekninen huolto ja kunnossapito, kumiteollisuus, lasikeraaminen teollisuus, malmikaivokset, mekaaninen metsäteollisuus, muovituoteteollisuus ja kemian tuoteteollisuus, kemian perusteollisuus, teknologiateollisuus sekä öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuus. YTN, Pro ja Rakennusliitto järjestävät työnseisaukset lakkoon osallistuvilla työpaikoilla.

Kolmipäiväisen lakon jälkeen seuraa vielä Metsäteollisuuden työsulku, jonka kesto on kuusi päivää.

– Työnseisausten ideana on jollain tavalla kypsyttää tätä tilannetta, Piekkala sanoi.