Veitsihyökkääjä tappoi ja haavoitti useita festivaaleilla Saksassa
Saksassa ainakin kolme ihmistä on kuollut ja useita haavoittunut veitsihyökkäyksessä festivaaleilla Solingenin kaupungissa maan länsiosassa, kertovat muun muassa saksalaismediat Bild ja Spiegel.
Hyökkäys tapahtui kello kymmenen aikaan perjantai-iltana.
Kuolonuhrien lisäksi ainakin neljä ihmistä on vakavasti haavoittunut miehen hyökättyä heidän kimppuunsa veitsen kanssa, lehdet kertovat. Poliisi on vahvistanut, että hyökkäyksessä kuoli kolme ja neljä haavoittui vakavasti.
Poliisi etsii hyökkääjää, joka on paennut paikalta. Spiegelin poliisilähteiden mukaan alueella ei ole tehty pidätyksiä. Lehden mukaan poliisi on nostanut hälytystasoa ja helikopterit tutkivat aluetta.
Hyökkäys tapahtui Solingenin keskustassa kauppatorilla, jossa oli lava musiikkiesityksiä varten. Solingenissa oli ollut tarkoitus juhlistaa kaupungin 650-vuotispäivää kolmipäiväisellä festivaalilla, jonka oli ollut määrä jatkua sunnuntaihin asti.