Vantaan kaupunginhallituksen ex-puheenjohtajalle sakot lahjusrikkomuksesta
Helsingin hovioikeus on tuominnut Vantaan kaupunginhallituksen entisen puheenjohtajan Tapani Mäkisen (kok.) sakkoihin lahjusrikkomuksesta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä. Yksi liikemies tuomittiin sakkoihin lahjuksen antamisesta.
Tuomio liittyy Mäkisen kahdelta henkilöltä saamaan 20 000 euron lainaan. Lainan pyytäminen ja vastaanottaminen oli hovioikeuden mukaan omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.
Lainan saamisen jälkeen Mäkinen osallistui esteellisenä Vantaan kaupunginhallituksen kokouksiin, joissa käsiteltiin kaupungin etuosto-oikeuden käyttämistä toisen lainanantajan yhtiön Vantaalta ostamiin kahteen kiinteistöön.
Hovioikeuden mukaan ei ollut näyttöä siitä, että Mäkinen olisi lainan ottamishetkellä tiennyt siitä, että etuosto-oikeusasiat olivat olleet tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn tai että kaupunki olisi ollut käyttämässä etuosto-oikeuttaan kiinteistöihin. Siksi kyse ei hovioikeuden mukaan ollut törkeästä lahjuksen ottamisesta, josta syyttäjä ensisijaisesti vaati rangaistusta.
Hovioikeus tuomitsi sekä Mäkisen että liikemiehen 80 päiväsakkoon. Tuomioon johtaneet tapahtumat ajoittuvat vuoteen 2015.
Aiemmin Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli hylännyt kaikki syytteet. Hovioikeus päätyi hylkäämään syytteet yhden henkilön osalta.
Mäkinen nimitettiin kesällä 2017 silloisen oikeusministerin Antti Häkkäsen (kok.) erityisavustajaksi. Hän jätti tehtävänsä huhtikuussa 2018, kun poliisi oli aloittanut esitutkinnan lahjontaepäilyistä. Hän luopui myös luottamustoimistaan, joita hänellä oli Vantaan kaupungissa.
Mäkinen toimi Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuosina 2005–2006 ja 2009–2017. Hän oli kansanedustajana vuosina 2003–2004 ja 2007–2015.