Vammaispalveluiden kilpailutusta vastustava kansalaisaloite luovutettiin eduskuntaan
Vammaisten ihmisten palveluiden kilpailuttamista vastustava kansalaisaloite luovutettiin keskiviikkona eduskunnan puhemiehelle Paula Risikolle (kok.).
Kansalaisaloite keräsi reilut 72 000 allekirjoitusta, ja sen takana on yli 30 vammaisjärjestöä.
Aloitteen tavoitteena on, että vammaisten elämänmittaiset, välttämättömät palvelut rajataan hankintalain mukaisen kilpailutuksen ulkopuolelle. Kyse on esimerkiksi asumis- ja tulkkipalveluista.
Esimerkiksi puhevammaisen kohdalla tulkin vaihtuminen saattaa vaikeuttaa yhteydenpitoa muihin ihmisiin, sillä ammattilaistulkinkin pitää perehtyä uuden tulkattavansa tapaan kommunikoida.
Kansalaisaloite etenee eduskuntakäsittelyyn, jos sitä kannattaa vähintään 50 000 ihmistä.