“Välillä työt ja vapaa-aika vanuivat yhdeksi puuroksi" – Suomenmaan tekijät kertovat koronavuodestaan
Hallituksen infojen seuraamista kotisohvalta, maskipakko juttukeikoilla, kuumeinen soittorinki ja konkreettista kompurointia poikkeuksellisessa puoluekokouksessa.
Korona on vaikuttanut monella tavalla myös Suomenmaan kuukausilehden tekemiseen ja verkkouutistyön arkeen.
Lehden tekijät kertovat nyt arjestaan poikkeusvuoden keskellä.
Henna Lammi, verkkouutispäällikkö:
“Korona on vaikuttanut toimituksen työhön läpi vuoden.
Muistan, kuinka alkuvuonna kummastelimme yhdessä työkaverin kanssa hänen työhuoneessaan Kiinan Wuhanista tulevia uutiskuvia. Saatoinpa jopa laittaa käden hänen olkapäälleen!
Kun hallitus julkisti keväällä poikkeusolot, sitä tunsi elävänsä keskellä historiallisia tapahtumia. Etätyöt tuntuivat aluksi omituisilta. Kotiin jäi myös puoliso ja kaksi lasta. Arkeen löytyi rytmi kuitenkin yllättävän sutjakasti. Monesti kiitin hiljaa mielessäni, että lapset olivat jo sen kokoisia, että pärjäsivät ulkona keskenään.
Välillä työt ja vapaa-aika vanuivat yhdeksi puuroksi. Hallitus piti infonsa usein vasta iltamyöhään.
Kirjoitin noista viikoista myös päiväkirjaa. Sitä on jo nyt mielenkiintoista lukea.
Kaiken keskellä vedimme keväällä läpi onnistuneesti Suomenmaan verkkosivu-uudistuksen ja opettelimme käyttämään kokonaan uutta julkaisujärjestelmää. Koulutukset ynnä muut sujuivat Teamsin kautta ongelmitta.
Loppuvuosi mentiin sitten enemmän tai vähemmän hybridimallilla. Töitä on tahkottu sekä kotikonttoreissa että toimituksissa. Luulen, että sama meno jatkuu, vaikka korona saataisiin hallintaan.
Työyhteisön puolesta on välillä harmittanut. Viihdymme yhdessä, nyt fyysinen näkeminen on ollut vähäistä.”
Santeri Lampi, toimittaja:
”Karanteenin ensimmäinen päivä ja surunaama. Rustasin kalenteriini tuon merkinnän pöllämystyneenä 26. maaliskuuta. KLM:n kotiutuslento Kapkaupungista oli juuri tuonut minut pohjolan perukoille tiukkojen rajoitustoimien keskelle.
Aika pienestä tuli tuolloin synkisteltyä. Onneksi en tiennyt, että koronavitsauksen kanssa joudutaan kärvistellä vähintään koko loppuvuosi.
Vielä samalla viikolla hallitus päätti eristää Uudenmaan muusta Suomesta. Ihmisten liikkumista rajoitettiin lähes kolmen viikon ajan tavalla. Se oli toimi, johon ei toivottavasti tarvitse enää koskaan turvautua.
Mutta mitä minä saatoin eduskuntatoimittajana tehdä noina historiallisina päivinä? Järjestelin läppärille tilaa take-away-laatikoiden keskelle, pistin pystyyn soittoringin ja seurasin silmä kovana striimiä eduskunnan istunnoista.
Keskustakonkari Tapani Tölliltä kyselin koronarajoitusten perustuslaillisuudesta ja ex-pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) tivasin arviota bruttokansantuotteen romahtamisesta.
Mitkään etäyhteydet eivät kuitenkaan korvaa poliitikkojen ja muiden toimittajien tapaamista kasvotusten Eduskuntatalon kuppilassa tai käytävillä. Tuskastuttavan vähiin ovat käyneet huhut ja juorut.
Olen toki sopinut yksittäisiä haastatteluita legendaariseen kuppilaan, mutta tyhjyyttään kaikuva talo ei ole entisellään.
Kesähelteillä pääsi hetkeksi normaalimman työskentelyn makuun.
Kun Annika Saarikko ilmoittautui mukaan keskustan puheenjohtajakisaan heinäkuun lopussa, tunnelma oli kuin luokkakokouksessa. Huvila Helsingin Arabiassa oli tupaten täynnä etätöissä ryytyneitä toimittajia, jotka pääsivät pitkästä aikaa pulisemaan sydämensä kyllyydestä.
Koronan toinen aalto varjosti loppuvuotta, mutta rokote valaa uskoa tulevaan.
Päätinkin toiveikkaana hankkia uuden silitysraudan muutossa kadonneen tilalle – ihan siltä varalta, jos pian pääsisi taas ihmisten ilmoille.”
Risto Luodonpää, toimittaja:
”Koronavuosi vaikutti paitsi juttukeikkojen määrään niin varsin usein myös juttujen tekoprosessiin.
Kuukauden välein ilmestyvä aikakauslehtiformaatti vaatii normaalistikin asioiden ennakointia. Kun päälle lisätään jatkuvasti muuttuvat rajoitustoimet, voi tilanne muuttua ratkaisevasti ennen printtilehden ilmestymispäivää.
Keväällä pandemian alkuvaiheessa herätti vilkasta keskustelua ulkomaisen kausityövoiman saaminen suomalaisille maatiloille.
Tulihan heitä sitten vihdoin ja viimein kylvötöihin tarkkojen turvatoimien saattelemana. Pääsin juttukeikalle Lumijoelle toukokuun alussa.
Jutun tekoa hankaloitti se, että kenelläkään asianosaisilla, ei edes viranomaisilla, ollut tietoa, mikä on kausityöntekijöiden tilanne kesäkuun puolivälissä. Siis silloin kun jutun pitäisi ilmestyä.
Tuleeko heitä normimäärä, hiukan vähemmän vai enää yhtään lisää? Miten käy maahan jo ehtineiden? Pahin skenaario oli koko satokauden vaarantuminen työvoimapulan takia.
No, onneksi kasvinviljely on niin monivivahteinen maatalouden osa-alue, että tarinan aihetta riitti jo toukokuussa samoin kuin kausityöntekijöihin kohdistetusta kritiikistäkin.
Jutun yhteyteen liitettyyn faktalaatikkoon oli onneksi mahdollista päivittää viimeinen viranomaistieto kausityöntekijöiden kohtalosta vielä kesäkuun alkupäivinä.
Ja hyvinhän siinä kävi loppujen lopuksi.
Juttu piti kutakuinkin kutinsa ja mikä tärkeintä, myös sadonkorjuu onnistui olosuhteisiin nähden hyvin kotimaisen ja ulkomaisen työvoiman toimesta.”
Juha Määttä, päätoimittaja:
“Suomalaisten kiinnostus mediaa kohtaan on ollut koronaviruksen takia poikkeuksellisen suurta. Tiedotusvälineet ovat tehneet uutisia uutisten perään tyydyttääkseen kansalaisten loputtoman tiedonjanon.
Samalla kun tarve luotettavalle uutisoinnille on kasvanut, mediatalot ympäri maailmaa kipuilevat taloudellisten ongelmien kanssa. Printtilehtien tilausmäärät ovat pienentyneet jo vuosia, ja nyt korona vei ison siivun yhtiöiden ilmoitustuloista.
Tilanne on yhtä aikaa sekä hankala että vaarallinen. Vale- ja vaihtoehtomediat täyttävät mielellään journalistisiin ohjeisiin sitoutuneen median jättämän aukon. Vaikka tilanne on Suomessa toistaiseksi kohtuullisen hyvä, vaaran merkit ovat ilmassa.
Media-alan yleinen kehitys näkyi myös Suomenmaassa. Lehden verkkosivujen juttuja luettiin viime vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämän kaiken teimme lähes puolet pienemmällä toimituksella kuin vuonna 2019.
Hyvin tehdyt ja kirjoitetut jutut eivät synny tyhjästä – ne vaativat tekijänsä. Ilman osaavia ja sitoutuneita työntekijöitä mikään yritys ei kukoista, ei hyvinä eikä huonoina aikoina.
Koronakriisin aikana työtekijöiltä on vaadittu poikkeuksellista venymistä ja muuntautumiskykyä. Näitä taitoja on Suomenmaassa löytynyt kaikilta työntekijöiltä.”
Pauliina Pohjala, toimittaja:
“Maski menee jo hämmästyttävän luontevasti naamalleni aina, kun tulee asiaa kauppaan – vaikka eihän se mukavalta tunnu vieläkään. Hengittämisestä tulee raskasta.
Maskeihin liittyvä jappasu on leimannut vahvasti koronavuotta. “Naamareihin” asennoituminen on ollut vaikeaa, eikä ihme.
Maaliskuun alussa eduskunnassa jaettiin muistiota, joka on sattumalta jäänyt kirjanmerkikseni. Tilannearviossa todettiin sen hetkisen tiedon perusteella, että viruksen leviämisen ehkäisyssä avainasemassa on käsihygienia, ja vastaavasti hengityssuojaimet eivät ole hyviä varautumiseen.
“Päinvastoin: koska suojaimia ei vaihdettaisi riittävän usein eikä muutenkaan käytettäisi ohjeiden mukaisesti, niiden antama väärä turvallisuudentunne vähentäisi kannusteita käsihygieniaan”, muistiossa todettiin.
Toukokuussa julkaistun sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan maskien hyöty on lähes olematon. Kokoomus teki maskeista syksyllä poliittisen operaation ja tivasi, miksei maskeja suositeltu kansalle jo keväällä.
No, eduskuntakin otti lopulta maskit käyttöön syyskuun lopulla. Suositusta uhmaa kuuluvasti enää oman eduskuntaryhmänsä ainoa jäsen Ano Turtiainen, jonka firma luonnollisesti myös valmistaa maskeja.
Keväällähän Suomi kävi suojavarusteista kovaa kamppailua kansainvälisillä markkinoilla. Maskitilaus ei mennyt ihan nappiin. Siinä olivat jotenkin mukana ainakin Helvetin enkelit, Tiina Jylhä ja liikemies Onni Sarmaste.
Monessa Aasian maassa maskit olivat normisettiä jo ennen koronaa. Täällä ne aiheuttivat kulttuurishokin, josta on riittänyt mustaa huumoria revittäväksi.”
Samuli Vänttilä, toimittaja:
“Erilaiset tapahtuma- ja kokousreissut ovat jääneet koronavuonna vähiin, mutta keskustan puoluekokoukseen me toimittajat sentään pääsimme fyysisesti paikalle.
Oulussa järjestetty kokous tarjosi politiikan seuraajille todellista draamaa, kun puolueen puheenjohtaja vaihtui Katri Kulmunista Annika Saarikkoon.
Kokouksesta jäi mieleeni puheenjohtajakisan ratkaisuhetket.
Olin asettunut muun toimittajalauman mukana hyviin kuvausasemiin puheenjohtajaehdokkaiden eteen. Tarkoitus oli kuvata video Suomenmaan verkkosivuille.
Kun voittajaksi julistettu Saarikko sitten kääntyi puhuttamaan toiseksi tullutta Kulmunia, me toimittajat syöksähdimme heidän eteensä taltioimaan kaiken kameroihimme.
Asetuin polviasentoon kuvaamaan, mutta takana tungeksiva toimittajaporukka painoi minua kameroineen alas. Edessä seisova ministerin turvamies puolestaan työnsi meitä kädellään kauemmaksi, aivan kuten hänen toimenkuvaansa kuuluikin.
Kaikessa hässäkässä lensin lopulta istualleni. Siinä sitä oltiin konkreettisesti rähmällään sekä uuden että vanhan keskustajohdon edessä.
Pääsin onneksi nopeasti ylös ja kuvaaminen jatkui. Videolla tuo rytäkkä näkyi lopulta vain pienenä heilahduksena.”
