Vain harva muuttaa työn perässä toiselle puolelle maata – "Jos alkaa pelätä, jämähtää helposti paikalleen"
Kun Riitta Miettinen, 53, kuuli miesystävältään Jyväskylään tulevasta Valmet Automotiven rekrytointirekasta, hänen ensimmäinen reaktionsa oli huvittunut.
– Ajattelin, että eihän se liity millään tavalla koulutukseeni, Miettinen kertoo.
Vaatetusalan ammattiopettajana työskennelleellä Miettisellä oli takanaan kahden vuoden työttömyys, jonka aikana hän oli tehnyt muutamia työkokeiluja.
Viimeisin työsuhde oli puolen vuoden mittainen tuntiopettajan viransijaisuus Jyväskylän ammattiopistossa.
Vaikka ajatus autojen tekemisestä nauratti aluksi, se jäi kuitenkin kaivelemaan sen verran, että Miettinen päätti pistäytyä rekrytointitilaisuudessa.
– Olin miettinyt alan vaihtoa, koska jatkuvat määräaikaiset työsuhteet ovat henkisesti raskaita, kun ei voi suunnitella elämäänsä, Miettinen kertoo.
Rekrytointirekassa häntä kehotettiin jättämään hakemus ja kerrottiin, ettei autotehtaalla työskentely vaadi teknistä koulutusta, vaan asenne ratkaisee.
– Kävin rekassa torstaina, jätin hakemuksen sunnuntaina ja minut kutsuttiin haastatteluun maanantaina, Miettinen muistelee rivakasti edennyttä rekrytointiprosessia.
Alanvaihto ei ollut ainoa asia, jota Miettinen joutui pohtimaan hakemusta jättäessään.
Työ autotehtaalla tarkoitti samalla muuttoa pitkäaikaisesta kotikaupungista Jyväskylästä yli 300 kilometrin päähän Varsinais-Suomeen.
Yleensä Miettisen ikäiset ihmiset eivät Suomessa juuri muuta, ainakaan toiselle puolelle maata, kertoo muuttoliikkeisiin perehtynyt asiantuntija Timo Aro.
– Noin neljä viidestä muuttajasta on alle 35-vuotiaita. Kun mittarissa on ikää yli 35 vuotta, muuttajien määrä vähenee radikaalisti, erityisesti kaukomuutot alueelta toiselle.
Aron mukaan ”aidot muutot”, joissa muuttajan koko elinpiiri vaihtuu muuton seurauksena, ovat Suomessa vähentyneet 70-luvun puolivälistä tähän päivään.
Neljä viidestä muutosta Suomessa suuntautuukin lähialueelle.
– Loppujen lopuksi pääosa muutoista on ihan arkisia lähimuuttoja, jotka tapahtuvat oman kunnan tai työssäkäyntialueen sisällä.
Suurin muuttojen selittäjä ei olekaan työn perässä muuttaminen maan toiselle puolelle, vaan opiskelu tai halu muuttaa elinympäristöä tai asumisratkaisua elämänvaiheen ja perhekoon muutosten myötä.
Pääosa muutoista on ihan arkisia lähimuuttoja, jotka tapahtuvat oman kunnan tai työssäkäyntialueen sisällä.
Muuttoliiketutkija Timo Aro
Aron mielestä muuttamiseen suhtaudutaan Suomessa muita Pohjoismaita latautuneemmin.
– Muuttamiseen ei ole hirveästi kannustettu, ja se on nähty vähän pakonomaisena ja varoiteltavana ratkaisuna.
Silti Suomessa on aina muutettu. Erityisesti 1960- ja 70-lukujen suurina muuttovuosina oli tavallista muuttaa toimeentulon perässä kauas kotiseudulta.
– Suomen koko elinkeino- ja toimialarakenne murtui kerralla. Siihen ajoittuivat Ruotsiin muuttaminen, Etelä- ja Lounais-Suomen kasvu, siirtyminen maaseudulta kaupunkeihin, lähiöiden nousu ja monet sen tyyppiset asiat.
Riitta Miettinen peruuttaa autonsa ulos katoksesta ja suuntaa kohti Uuttakaupunkia.
Hänen lapsuudenperhettään 70-luvun muuttoliike kosketti henkilökohtaisesti.
– Muutimme 2–3 vuoden välein. Olihan se rankka juttu. Erityisesti, kun muutin 12-vuotiaana Kausalasta Pieksämäelle. Jouduin silloin lopettamaan kesken kilpajuoksuharrastuksen, Miettinen muistelee.
Yhteys parhaaseen ystävään säilyi kirjeenvaihdon ansiosta pitkään, mutta hiipui lopulta. Miettinen kertoo yrittäneensä nyt myöhemmin löytää ystäväänsä Facebookista siinä onnistumatta.
Auton radio on rikki, joten puolen tunnin mittaisen työmatkan viihdepuoli on Miettisen mukaan vielä vähän hakusessa.
Hän innostuu ajatuksesta, että työmatkoille voisi ladata puhelimeen kuunneltavaksi keskusteluohjelmia, podcasteja.
Pitkään jatkuneet nollakelit ovat vaihtuneet pakkaseen, ja varsinaissuomalaisia peltoja reunustavat puut ovat härmästä valkeita. Aurinkokin pilkahtelee.
– Eikö ole kaunista, Miettinen huokaa.
Samaan aikaan, kun Suomi kärsii korkeasta työttömyydestä, Uusikaupunki on yksi niistä paikkakunnista, joissa on pulaa osaajista.
Politiikassa ilmiötä kutsutaan työvoiman kohtaanto-ongelmaksi. Se tarkoittaa, että työttömien osaaminen tai asuinpaikka eivät vastaa avoinna olevien työpaikkojen vaatimuksia.
Miettisen työnantaja Valmet Automotive on vuodesta 2013 alkaen rekrytoinut noin 3000 työntekijää pääasiassa muualta Suomesta.
Kun seudulla on samaan aikaan muitakin suuria teollisuustyöllistäjiä, julkisuudessa on spekuloitu, että Lounais-Suomen osaajapulaan etsitään pian ratkaisua ulkomaisesta työvoimasta.
Kohtaanto-ongelmaa helpottaisi, jos työvoima liikkuisi ketterämmin työn perässä. Muuttamista harkitseva ihminen joutuu kuitenkin puntaroimaan monia käytännön kysymyksiä.
Onko muuttaminen taloudellisesti kannattavaa? Miten muutto vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin? Löytyykö kumppanille töitä? Miten lapset tottuvat uuteen kouluun? Millaista elämää uudella asuinpaikkakunnalla voi viettää?
Omakotitalon myyminen ei välttämättä onnistu ihan käden käänteessä, eikä se kaikkia innostakaan, jos vaihtoehtona on pieni kerrostaloasunto kaupungissa.
Miettisen muuttojärjestelyjä helpotti, että hän ei aiempien pätkätöidensä takia ollut koskaan tullut hankkineeksi omistusasuntoa.
Niinpä hänen oli helppo päästä eroon vuokrakodistaan Jyväskylän keskustassa, kun muutto tuli eteen.
Enemmän mietitytti asunnon löytäminen Uudestakaupungista, sillä autotehtaan työntekijämäärän kasvusta johtuen paikkakunnalla on pulaa etenkin pienistä kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista.
Kaupunginjohtaja Atso Vainio kertoo, että 16 000 asukkaan kaupungissa on parhaillaan vireillä 15 markkinaehtoista kerrostalohanketta.
Moni autotehtaan työntekijöistä asuu Miettisen tavoin naapurikunnissa tai konttiasunnoissa. Peräti 800 työntekijää käy töissä Turusta, josta järjestetään autotehtaan vuoronvaihtoihin sopivia bussikuljetuksia Uuteenkaupunkiin.
Lopulta Miettiselle löytyi asunto 30 kilometrin päästä työpaikasta paikallislehteen laitetun ilmoituksen ansiosta.
Aron mukaan alle 35-vuotiaat muuttavat eniten juuri siksi, että heidän elämässään muuttaminen on käytännössä helpompaa.
Valmistuminen, opiskelu tai perheen perustaminen tuovat elämään luonnollisia taitekohtia, jolloin muuttamisen rima on matalalla.
Uusia asukkaita houkuttelevien kuntien kannattaisikin Aron mielestä kohdistaa katseensa nuoriin aikuisiin, sillä heidän tekemänsä paikkavalinnat ovat kerrannaisvaikutukseltaan suuria.
– Nämä ikäryhmät yleensä jäävät sille paikkakunnalle, ainakin siksi aikaa, kun lapset ovat pieniä tai nuoret käyvät koulunsa loppuun.
Yksi paikkavalintoja tehnyt nuori aikuinen on kiteeläinen Katja Asikainen, 28.
Entinen keskustanuorten varapuheenjohtaja palasi ennen joulua pari vuotta kestäneeltä Helsingin reissulta takaisin kotipaikkakunnalleen.
Vaikka työ Suomen Lukiolaisten Liiton sosiaalipoliittisen asiantuntijana oli monella tapaa palkitsevaa, Asikainen ei halunnut asua pääkaupunkiseudulla.
– Kaipasin ystäviäni, perhettäni ja ratsastusharrastusta. Ne asiat, jotka tekevät elämästäni hyvää ja tuovat siihen sisältöä, ovat täällä Pohjois-Karjalassa, Asikainen kertoo.
Asikaisen mukaan muutto Pohjois-Karjalaan oli arvovalinta. Nousujohteista uraa enemmän vaakakupissa painoivat into tehdä töitä oman kotiseudun eteen sekä halu asua lähellä omia vanhempia.
– En missään vaiheessa oikein halunnutkaan sopeutua ja kiintyä Helsinkiin, hän myöntää.
Asikainen kertoo iloitsevansa mahdollisuudesta vierailla useammin Alzheimerin tautia sairastavan mummonsa luona.
– Olen tajunnut, että olen ainoa lapsi ja todennäköisesti olen itse joskus omien vanhempieni omaishoitaja. Jos asuisin etelässä, näkisin vanhempiani todennäköisesti kolmesti vuodessa: jouluna, juhannuksena ja pääsiäisenä.
En missään vaiheessa oikein halunnutkaan sopeutua ja kiintyä Helsinkiin.
Katja Asikainen
Politiikassa työn perässä muuttamiseen suhtaudutaan kaksijakoisesti.
Asetelma kävi ilmi joulun jälkeen työttömyysturvan aktiivimallista käydyssä keskustelussa. Kokoomuslainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen patisteli työttömiä liikkeelle.
– Jos kumpiakaan (työvoimapalvelut ja työpaikat) ei kerta kaikkiaan paikkakunnalta löydy, on myös kysyttävä, miten pitkään kukin meistä voi vaatia yhteiskunnalta normaalitasoista työttömyysetuutta olematta valmis muuttamaan paikkakunnalle, jossa työhön on mahdollista päästä, Mykkänen totesi Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.
Keskustalaiset olivat eri linjoilla.
– Näiden pitää olla yksilön harkittavia asioita. Moni kansalainen on joutunut muuttamaan työn perässä ja joutuu tänäkin päivänä, mutta se että viranomaiset tämän lain nojalla pakottaisivat, se tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta tai ei kuulosta omaan korvaan oikeudenmukaiselta, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi STT:lle.
Asikainen on haastatteluhetkellä juuri aloittamassa töitä Kiteen kaupungin työllisyyskoordinaattorina.
Hänen tehtävänään on muassa työpaikkojen löytäminen ihmisille, joille on myönnetty palkkatukea.
Aikooko Asikainen neuvoa työttömiä muuttamaan työn perässä?
– Niinpä. En tiedä. Työ ei ole aina se onnelliseksi tekevä asia, Asikainen huokaa.
Hän huomauttaa kuitenkin, että työvoiman liikkuvuus ei aina tarkoita muuttamista, vaan myös valmiutta pendelöidä pidempiä työmatkoja. Niihin moni Pohjois-Karjalassa asuva on tottunut.
– Täällä pitää olla valmis liikkumaan, Asikainen korostaa.
Miettinen suosittaa työn perässä muuttamista, jos lähteminen on mahdollista perheen näkökulmasta.
Kahden vuoden työttömyyden ja vuosikausia jatkuneiden pätkätyösuhteiden jälkeen Miettinen iloitsee siitä, että pääsee viimein suunnittelemaan tulevaisuuttaan.
Uudessakaupungissa autotehdas pyrkii helpottamaan uusien tulijoiden sopeutumista tarjoamalla esimerkiksi harrastusmahdollisuuksia. Tärkeintä on kuitenkin työn sisältö.
– Kun ihminen tulee tänne, hän on kiinnostunut meistä työnantajana. Meidän tarkoituksemme on, että seuraavaksi hän kiinnostuisi työstään ja jäisi tänne, viestintäpäällikkö Mikael Mäki kertoo.
Vaikka kolmivuorotyö tehtaalla on vaatinut totuttelua, Miettisen sopeutumista ovat helpottaneet mukavat työkaverit ja loistavat naapurit. Myös tehtävä laadun mittauksessa tuntuu omalta.
– Tunnen olevani oikeassa paikassa, koska saan olla siinä tosi tarkka, Miettinen nauraa.
– Joka päivä on mukava lähteä töihin.
Vaikeinta muutossa oli Miettisen mukaan läheisten ihmissuhteiden jääminen Jyväskylään.
Päätöstä helpotti miesystävän, aikuisten lasten ja kavereiden kannustus työn perässä muuttoon.
– Totta kai se pelottaa, että vieraannun kaveripiirin elämästä, kun asun kauempana. Toisaalta jos alkaa pelätä, jämähtää helposti paikalleen.
Hän kertoo pitävänsä yhteyttä ystäviinsä puhelimitse sekä käydessään Jyväskylässä kerran kuussa, kun työvuorolistassa on pidempi vapaa.
Miesystävä on jäämässä pian eläkkeelle, jolloin tämä voi matkustaa nykyistä useammin vierailulle.
Sitä paitsi Miettinen uskoo olevansa iloisempi äiti, ystävä ja kumppani, kun saa tehdä töitä.
– En osaa olla jouten, hän sanoo.
Reportaasi on alun perin julkaistu Suomenmaan aikakauslehdessä 26.1.2018. Lehden voit tilata täältä .