Urpilaisen mukaan EU voisi vahvistaa yhteistyötä Venäjän kanssa arktisissa asioissa
Geopoliittisen tilanteen muuttuminen loi tarpeen päivittää Euroopan unionin arktista strategiaa, kertoo kansainvälisistä kumppanuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen (sd.).
Kiinnostus arktista aluetta kohtaan on kansainvälisesti kasvanut, ja EU haluaa olla läsnä alueella. EU-komissio julkisti keskiviikkona tiedonannon arktisia tavoitteistaan, minkä jälkeen Urpilainen kommentoi strategiaa pienelle joukolle pohjoismaisia medioita.
– Strategialla komissio kääntää katseensa pohjoiseen. Mielestäni se on tärkeää, koska geopoliittinen kiinnostus pohjoista aluetta kohtaan kasvaa esimerkiksi kulkureittien avautuessa, Urpilainen sanoi.
Urpilaisen mukaan EU:n tiedonanto lähettää poliittisen viestin siitä, että EU uskoo kansainväliseen yhteistyöhön arktisella alueella.
– Henkilökohtaisena mielipiteenä uskon, että ehkä arktinen voisi olla politiikan ala, jossa voimme vahvistaa yhteistyötä Venäjän kanssa, Urpilainen pohtii.
EU:n kantana on, että jännitteiden tulisi säilyä matalina arktisella alueella. EU seuraa arktisen alueen turvallisuustilanteen kehittymistä tarkoin ja tiedonannon mukaan osin myös huolestuneena. Huolta herättää esimerkiksi Venäjän asevarustelu alueella.
Kokonaisvaltaisimpana uhkana arktiselle alueelle EU näkee kuitenkin ilmastonmuutoksen.
Lähentääkseen suhteitaan Grönlantiin EU-komissio aikoo perustaa toimiston pääkaupunkiin Nuukiin. Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue, mutta alue ei kuulu Euroopan unioniin.
Grönlanti-suhteet kuuluvat kumppanuuskomissaari Urpilaisen salkkuun. Hänen mukaansa toimiston avaaminen mahdollistaa yhteistyön monipuolistamisen.
Suhteitaan Grönlantiin on tiivistänyt myös Yhdysvallat, joka avasi viime vuonna konsulaatin Grönlantiin 67 vuoden tauon jälkeen.
Päätös toimiston perustamisesta tehtiin Urpilaisen mukaan puhtaasti EU:n omista lähtökohdista. Toimiston perustamista oli valmisteltu pitkään.