UM on tavoittanut 18 suomalaista Beirutin räjähdysten jälkeen – yksi suomalainen on loukkaantunut lievästi

Beirut

Yksi ulkoministeriön Libanonista tavoittama suomalainen on loukkaantunut lievästi.

Ulkoministeriön viestinnästä kerrotaan STT:lle, että loukkaantuminen liittyy Beirutin eilisiin tapahtumiin, mutta tapauksesta ei kerrota tämän tarkemmin.

Ulkoministeriö on tavoitellut matkustusilmoituksen tehneitä suomalaisia Libanonista Beirutissa tiistaina tapahtuneiden räjähdysten jälkeen.

Ministeriö on tavoittanut yhteensä 18 suomalaista. Yksikään tavoitetuista ei ole kertonut tarvitsevansa apua. Tavoitetuista kahdeksan on maassa ja kymmenen ei.

Yhteensä 40 on tehnyt Libanoniin matkustusilmoituksen, näistä 12 on eritellyt olevansa Beirutissa.