Ulkoministeri Valtonen MTV:llä: Hamas-johtajan salamurha ei vaikuta suomalaisiin rauhanturvaajiin
Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) mukaan Hamas-johtajan surmaaminen ei toistaiseksi vaikuta Libanonissa olevien 200 suomalaisen rauhanturvaajan tilanteeseen. Valtonen kommentoi asiaa keskiviikkona MTV:n uutisille.
– Meillä totta kai ovat erilaiset suunnitelmat ja varautuminen kunnossa eri tilanteisiin. Viime kädessä turvallisuus on kaikkein tärkeintä, Valtonen sanoo.
Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyya surmattiin keskiviikkona Iranin pääkaupungissa Teheranissa. Hamasin mukaan Haniyya sai surmansa Israelin iskussa. Iranilainen uutistoimisto Fars uutisoi, että Haniyya surmattiin ilmaiskulla. Israel ei ollut keskiviikkoiltapäivään mennessä kommentoinut asiaa.
Sekä Iranin presidentti Masoud Pezeshkian että Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei ovat vannoneet laittavansa tekijät katumaan.
Hamasin sotilaallinen siipi on puolestaan varoittanut, että surmalla on valtavat seuraukset alueelle.
Valtosen mukaan konflikti on vaarallisimmassa vaiheessa sitten lokakuun 7. päivän, kun Hamas ja muut äärijärjestöt tekivät yllätyshyökkäyksen Israeliin. Hän ei kuitenkaan halua ennakoida, joudutaanko suomalaisia rauhanturvaajia evakuoimaan alueelta jossakin vaiheessa.
– Toivotaan tietenkin, että osapuolet pidättäytyisivät kaikesta eskaloinnista ja sotilaallisen väkivallan lisäämisestä ja että rauhanneuvottelut ja erityisesti tulitaukoneuvottelut ottaisivat askeleita eteenpäin, Valtonen sanoo.
Valtosen mukaan Suomi tukee Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin yhdessä Egyptin ja Qatarin kanssa edistämää suunnitelmaa tulitauosta. Hän arvioi, että surman ei pitäisi vaikeuttaa tulitauon aikaansaamista alueelle merkittävästi.