Työministeri Marttinen tilasi selvityksen palkanmaksusta vaaratilanteiden aikana
Työministeri Matias Marttinen (kok.) on pyytänyt ministeriön virkakuntaa tekemään selvityksen siitä, miten lainsäädäntö soveltuu vakaviin turvallisuustilanteisiin, kuten viime viikolla tapahtuneeseen drooniuhkaan Uudellamaalla.
Asia koskee esimerkiksi palkanmaksua, jos työntekijä jää pois töistä vaaratiedotteen aikana.
– Käymme tällä hetkellä läpi laajasti lainsäädännön toimivuutta ja sitä, miten se soveltuu tällaisiin hyvin vakaviin turvallisuustilanteisiin, joita nyt nähtiin vaikka perjantaina täällä Suomessa, Marttinen sanoi STT:lle tiistaina eduskunnassa.
STT kysyi ministeriltä, uskaltaako työntekijä noudattaa vaaratiedotetta ilman pelkoa siitä, että voi menettää palkkansa.
– Minusta tämä on päivänselvä asia, että työntekijöiden pitää pystyä luottamaan siihen, että jos vaaratiedote annetaan, sen mukaan pitää totta kai toimia, Marttinen sanoi.
Hän lisäsi tilanneensa selvityksen, koska haluaa varmistua siitä, että lainsäädäntö on tältä osin riittävän selkeää.
Ministerin mukaan virkaselvitys valmistunee lähiviikkoina. Tämän jälkeen myös työmarkkinaosapuolet kutsutaan ministeriöön keskustelemaan aiheesta.
– Tämän pohjalta teen sitten omat johtopäätökset tästä tilanteesta, mutta eittämättä näyttää siltä, että lainsäädäntö ei ole kyllä riittävän selkeää tällä hetkellä, Marttinen sanoi.