Tutkijatiimi: Suurten ikäluokkien tulevia hoidon kustannuksia on yliarvioitu
Suomen suurten ikäluokkien tulevia hoidon kustannuksia on yliarvioitu, linjaavat kahden yliopiston tutkijat. Heidän mukaansa vuonna 2040 selvitään ikääntyneiden hoidosta parhaimmillaan lähes nykykustannuksin.
Tutkijoiden puheenvuoron julkaisi Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS).
Suurten ikäluokkien vaikutus hoidon tarpeeseen on huippukohdassaan matalampi mutta pitkäkestoisempi kuin on arvioitu, Aalto-yliopiston ja Kuopion yliopiston tutkijat linjaavat.
Vanhusten hoidon kustannukset syntyvät suurelta osin yhdeksän viimeisen kuukauden aikana ennen kuolemaa.
Kun laskelmat tehdään tämän perusteella, hoidon kustannukset kasvaisivat 324 miljoonaa euroa vuodesta 2020 vuoteen 2040. Summa on 1,15 miljardia euroa pienempi kuin on arvioitu perinteisillä hoitotarpeen kustannuslaskelmilla.
Keskeinen laskelmien eroa selittävä seikka on tosiasiallinen hoitoaika, nyt julkaistun arvion tehneet tutkijat toteavat.
Nyt julkaistun laskeman tekijät toteavat, että vanhusten hoitopaikkatarpeen kasvu vuoteen 2040 asti on paikallista. Se keskittyy noin 30 kasvukeskukseen, joissa kunnat eivät vielä ole rakentaneet riittäviä vanhuspalveluja.
Näiden kaupunkitaajamien vanhusten palvelujen lisätarpeesta voidaan selvitä lähes nykyisin kustannuksin, katsoo Aalto-yliopiston ja Kuopion yliopiston tutkijatiimi.
Hoitoprosesseja on tutkijaryhmän mukaan kuitenkin uudistettava, sillä ikääntyvien hoitoprosessi on monin tavoin puutteellinen.
Nyt julkaistu kannanotto lisäksi painottaa, että tehokas ja oikein ajoitettu kuntoutus edesauttaa vanhusten pärjäämistä ja vähentää ahtaiden hoitotilojen synnyttämää pitkäaikaisen hoidon tarvetta.
Vanhukset tarvitsevat niin ikään kotipalveluja ja normaalikokoisia asuntoja rakennuksissa, joiden yhteydessä on muita palveluja.