Trump: "Tyttölapsi ei tarvitse 30 nukkea, hän voi saada kolme tai neljä nukkea"
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi MSNBC:n haastattelussa maanantaina, etteivät amerikkalaislapset tarvitse kymmeniä nukkeja tai satoja kyniä.
− En usko, että kaunis tyttölapsi, joka on 11-vuotias, tarvitsee 30 nukkea. Uskon, että he voivat saada kolme tai neljä nukkea… He eivät tarvitse 250 kynää. Heillä voi olla viisi, Trump sanoi.
Trump oli aiemmin todennut kabinettinsa kokouksessa, että amerikkalaislapsilla voi olla jatkossa ”pari nukkea” ja ne saattavat maksaa aikaisempaa enemmän. Hän toisti näkemyksensä puhuessaan toimittajille Air Force One -koneessaan maanantaina.
MSNBC:n toimittaja halusi tietää, myöntääkö Trump, että hänen asettamansa tullit voivat nostaa tuotteiden hintoja Yhdysvalloissa ja että niiden seurauksena kaupoissa voi pian olla tyhjiä hyllyjä.
Trump ei tätä myöntänyt, vaan totesi päinvastoin uskovansa tullien olevan ”meille mahtavia, koska ne tekevät meidät rikkaiksi”. Hän perusteli aloittamaansa tullisotaa sillä, että Yhdysvalloilla on ollut Kiinan kanssa ”satojen miljardien dollarien kauppataseen alijäämä”.
Trumpia vastustava Republicans against Trump -ryhmä totesi viestipalvelu X:ssä, että presidentin nukkekommentti kuulostaa ”todelliselta kommunismilta”.
Demokraattisenaattori Bernie Sanders puolestaan kommentoi asiaa CNN:llä todeten, ettei miljardööreillä kuten Trumpilla tai hänen liittolaisellaan Elon Muskilla ole mitään käsitystä siitä, millaista työväenluokkaisten vanhempien on yrittää ostaa lapsilleen lahjoja.
New York Timesin mukaan monet amerikkalaiset leluvalmistajat ja -kauppiaat ovat panneet tilauksensa tauolle Trumpin asettamien tullien vuoksi, mikä uhkaa rikkoa toimitusketjuja.
Lehden mukaan tilanteella voi olla iso vaikutus tämän vuoden joulumyyntiin, sillä monien tuotteiden valmistus, pakkaus ja kuljetus Yhdysvaltoihin kestää kuukausia.