Trump: Lakipaketti on alku Yhdysvaltain kultaiselle ajalle
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan torstaina hyväksytty laaja lakipaketti aloittaa maan uuden kultaisen ajan. Trump kommentoi asiaa Truth Social -viestipalvelussaan.
Trumpin mukaan lakipaketin myötä yhdysvaltalaiset ovat rikkaampia ja enemmän turvassa kuin koskaan aiemmin. Trump myös kuvaili republikaanisen puolueen olevan yhtenäisempi kuin koskaan.
Trump puhui myöhemmin Iowan osavaltiossa Des Moinesin kaupungissa, jossa hän sanoi uutiskanava CNN:n mukaan lakipaketin läpimenon olevan ”ilmiömäinen voitto” Yhdysvalloille.
Osansa saivat myös demokraatit, jotka äänestivät yksimielisesti pakettia vastaan. Trump huomautti NBC Newsin mukaan, että demokraatit äänestivät veronkevennyksiä ja puolustusmenolisäyksiä sisältävää lakipakettia vastaan.
– Luulen, että käytämme sitä välivaalien kampanjassa, koska meidän pitää voittaa heidät, Trump sanoi.
Lakipaketti on Trumpin mukaan määrä allekirjoittaa maan itsenäisyyspäivänä perjantaina Valkoisessa talossa.
Trumpin kiistelty lakipaketti hyväksyttiin kongressissa, kun edustajainhuone äänesti sen puolesta myöhään torstaina Suomen aikaa.
Jättimäinen vero- ja menoleikkauspaketti muun muassa keventää veroja, lisää rahoitusta puolustukseen ja maahanmuuton valvontaan sekä kasvattaa valtion velkaa. Veronkevennyksiä rahoitetaan muun muassa leikkaamalla julkisesta terveysvakuutuksesta.