Trump: Haluaisin olla paavi
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jakanut tekoälyllä tehdyn kuvan itsestään pukeutuneena paaviksi. Hän vitsaili aiemmin tällä viikolla, että haluaisi mielellään ryhtyä seuraavaksi katolisen kirkon johtajaksi. Myöhemmin myös Valkoinen talo jakoi saman kuvan X:ssä.
Kardinaalien konklaavi uuden paavin valitsemiseksi alkaa keskiviikkona. Kun Trumpilta kysyttiin, kenet hän haluaisi uudeksi paaviksi, oli presidentillä nimi jo tiedossa.
– Haluaisin olla paavi, se olisi minun ykkösvalintani, Trump sanoi medialle.
Trump lisäsi, että New Yorkin kardinaali on ”erittäin hyvä”. Hänen tulkittiin puhuvan New Yorkin arkkipiispasta, Timothy Dolanista. Dolan tunnetaan konservatiivina ja tiukkana abortin vastustajana.
Noin viidennes Yhdysvaltojen kansalaisista on katolilaisia. Heistä noin 60 prosenttia äänesti Trumpia viime marraskuussa.