Parikkalassa mitattiin vuoden ylin lämpötila
Suomessa on tänään mitattu tämän vuoden ylin lämpötila, kertoo Ilmatieteen laitos meteorologin sääkatsauksessa.
Etelä-Karjalan Parikkalassa mitattiin iltapäivällä 12,5 plusasteen lämpötila.
Aiempi vuoden ylin lämpötila oli viime tiistailta. Tuolloin mittarin lukema nousi 10,7 plusasteeseen Satakunnan Kokemäellä.
Lauantaita on myös muualla Suomessa vietetty keväisessä pluskelissä.
Sunnuntai näyttää hieman lauantaita sateisemmalta. Sateita esiintyy erityisesti maan lounaisosista koillisosiin ulottuvalla akselilla. Pääosin sateet tulevat vetenä. Itä-Suomessa sää on muuta maata poutaisempaa.
Itä-Suomessa, eteläisellä rannikolla sekä aivan pohjoisimmassa Lapissa aurinko saattaa paistaa, muualla maassa on pilvisempää.
Lauantaihin verrattuna lämpötilat laskevat.
– Todennäköisesti ollaan muutama aste alemmissa lämpötiloissa, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Janika Takala kertoi STT:lle.