Ei enää koulupudokkaita – Keskusta esittää Pisa-tulosten pelastuspakettia
Keskusta julkaisi koulutuspoliittisen linjauksensa, jonka tavoitteena on Suomen nostaminen takaisin Pisa-tulosten kärkeen.
Keskusta kertoo, että se pelastaisi peruskoulun vakiinnuttamalla pienten lasten koulut. Pienten lasten kouluissa esikoulu ja peruskoulun kaksi ensimmäistä luokkaa muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa lapsi etenee omassa tahdissaan.
– Kaikille lapsille ei sovi sama tahti, vaan moni tarvitsee enemmän aikaa ja rinnalla kulkemista, koulutuspoliittista työryhmää vetänyt keskustan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Hilkka Kemppi sanoo tiedotteessa.
Peruskoulun tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että koulussa opitaan riittävät perustaidot – lukeminen, laskeminen ja kirjoittaminen. Sen varmistamiseksi keskusta ehdottaa toisen ja kahdeksannen luokan tarkastuspisteitä.
– Joka viidennellä nuorella ei ole riittävää lukutaitoa peruskoulun päättyessä. Meidän on varmistettava, että jokainen lapsi ja nuori osaa lukea, laskea ja kirjoittaa. Keskustan tavoitteena on, että Suomessa ei ole jatkossa koulupudokkaita.
Kemppi korostaa perustaitojen merkitystä myös koulupolun myöhemmissä vaiheissa. Sillä on vaikutusta myös osaamis- ja koulutustason nostoon.
– Jos nuori ei saa riittäviä perustaitoja peruskoulusta, se heikentää nuoren opinto- ja työkykyä sekä lisää syrjäytymisriskiä, Kemppi sanoo.
Keskustan koulutuspoliittisessa linjauksessa painotetaan myös muun muassa ammatillisen polun vahvistamista ja tavoitellaan osaamis- ja koulutustason nostoa.
