THL: Suomessa on todettu 254 uutta koronavirustartuntaa

Koronavirus

Suomessa on todettu perjantaina 254 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 2 954, mikä on 1 190 vähemmän kuin sitä edeltävien kahden viikon aikana.

Pandemian alusta lähtien Suomessa on todettu 88 332 tartuntaa.

Koronaviruksen ilmaantuvuusluku koko maassa on viimeisten kahden viikon ajalta sataatuhatta ihmistä kohti 53,3.

Suurin ilmaantuvuusluku on edelleen Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella, jossa se on 100,2. Helsingin ja Uudenmaan (Hus) sairaanhoitopiirin alueella luku on 87,3 ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella 82,1. Pienin ilmaantuvuusluku on Keski-Pohjanmaalla, 1,3.

Suomessa on todettu kolme uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Pandemian alusta lähtien Suomessa on kuollut koronavirukseen liittyen 922 ihmistä.

Perjantaina koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa oli 133 ihmistä, joista tehohoidossa 28. Tehohoitopotilaiden määrä on kasvanut eilisestä yhdellä.

Juttua täydennetty klo. 14.16 tiedoilla koronan vuoksi sairaalahoidossa olevista ja kuolleista ihmisistä.