"Tämän tulee olla keskustalle hallituskysymys" – Aittakumpu tiukkana EU:n ennallistamisasetuksen torppaamisesta
Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu kiittelee talousvaliokuntaa kielteisestä lausunnosta EU:n ennallistamisasetukseen ja muistuttaa sen torppaamisen olevan keskustan osalta hallituskysymys.
Aittakumpu painottaa, että eduskunnan kannan muodostavasta suuresta valiokunnasta pitää niinkään saada kielteinen kanta ehdotetussa muodossa.
– Kriittinen kanta ei riitä, sen pitää olla kielteinen. Suomen tulee ehdottomasti vastustaa asetuksen käyttämistä sääntelyvälineenä ja komission himoamaa valtaa metsiemme käytöstä. Tämän tulee olla keskustalle hallituskysymys. Niin isosta asiasta on kyse, Aittakumpu toteaa tiedotteessaan.
Aittakumpu huomauttaa, että hamutessaan eri tavoin valtaa Suomen metsistä komissio toimii väärin, sillä EU:n perussopimusten mukaan metsäpolitiikka kuuluu jäsenmaiden kansalliseen päätösvaltaan.
– Sellaisenaan ennallistamisasetus perusteettomasti vaikeuttaisi maamme metsien kestävää käyttöä ja tätä kautta hidastaisi ilmastonmuutoksen torjuntaa, hän sanoo.
– Suomelle tulisi ennallistamisasetuksesta kaikkiaan vuosittain jopa 931 miljoonan euron kustannukset. Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Suomelle kohdistuisi jäsenmaista eniten kustannuksia.
Keskustaedustaja korostaa, että Suomi on Euroopan unionin metsäisin maa ja että Suomi on metsien kestävän hyödyntämisen mallimaa. Maamme metsien tila on parempi kuin kertaakaan sataan vuoteen.
– Jos joku tulee ulkopuolelta määräämään metsiemme käytöstä, silloin kajotaan rujolla tavalla suomalaisten sielunmaisemaan. Metsillä on ollut ja tulee olemaan valtava merkitys maamme hyvinvoinnille. Metsät tarjoavat ratkaisuja myös ilmastonmuutoksen torjunnassa, kun kehitetään esimerkiksi muovia ja fossiilisia polttoaineita korvaavia tuotteita.
Aittakummun mukaan ei ole ihme, jos Euroopan unioni menettää uskottavuuttaan kansalaisten silmissä.
– EU:n suunnasta on viime aikoina tullut suorastaan hengästyttävällä tahdilla suomalaisille haitallisia esityksiä. Muun muassa taksonomia, uusiutuvan energian direktiivi ja ennallistaminen sisältävät Suomelle isoja uhkia. EU-tasolla ei valitettavasti ymmärretä hölkäsen pöläystä suomalaista metsänhoitoa ja maamme metsiä.
Aittakummun mielestä on surullista, että viime aikoina kotimaassa vihervasemmisto ja EU-parlamentissa myös kokoomuksen europarlamentaarikot ovat toimineet kansallisten etujemme vastaisesti metsien käyttöä koskevissa kysymyksissä.
– Vaikuttaa siltä, että mikä tahansa järjettömyys muuttuu joidenkin mielestä kannatettavaksi, kun siihen lyödään ”vihreän siirtymän” leima. Tällaisissa kysymyksissä suomalaisilla tulisi olla yksi selkeä linja. Olemme pieni maa, ja jos haluamme pärjätä kansallisten etujemme valvonnassa meille tärkeissä asioissa, meidän tulee puhua mahdollisimman yhtenäisellä äänellä, hän toteaa.
Aittakumpu muistuttaa, että tällä hallituskaudella on saatu erityisesti Pohjois-Suomeen miljardikaupalla investointeja, jotka perustuvat metsien käyttöön.
– Muutamia mainitakseni Metsä Groupin biotuotetehdas Kemiin ja Stora Enson kartonkikone Ouluun, Pölkky Oy:n sahainvestoinnit Kajaaniin ja Taivalkoskelle sekä Junnikkalan sahan laajennus Ouluun. Nämä investoinnit osoittavat suuntaa koko Suomelle, ja hallitus on auttanut niitä muun muassa liikennejärjestelyitä rahoittamalla.