"Tämä epäsuhta pitää poistaa" – Keskustan Mehtälä: Maatilaosakeyhtiöitä ei kohdella tasavertaisesti sukupolvenvaihdoksissa
Kansanedustaja Timo Mehtälä (kesk.) kertoo jättäneensä kirjallisen kysymyksen osakeyhtiömuotoisten maatilojen sukupolvenvaihdoksista.
Mehtälän mukaan maatilaosakeyhtiöitä ei kohdella tasavertaisesti sukupolvenvaihdoksissa verrattuna maatalousyhtymiin ja tavanomaisiin perheviljelmiin. Samalla myös monien tilojen jatko on vaakalaudalla.
Keskustaedustaja kertoo tiedotteessaan, että osakeyhtiömuotoisten maatilojen määrä on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
– Nyt yhä useampi osakeyhtiömuotoinen maatila on nyt tullut sukupolvenvaihdostilanteeseen. Ongelma on siinä, että maatilaosakeyhtiötä jatkava viljelijä ei ole oikeutettu korkotukilainaan ja valtiontakaukseen, Mehtälä sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa aloitustukeen on oikeus vain yhden jatkajan osalta. Samassa tilanteessa oleva maatalousyhtymä saa kahden jatkajan osalta aloitustuen, korkotukilainan sekä valtiontakauksen.
– Tämä epäsuhta pitää poistaa, Mehtälä painottaa.
Keskustaedustajan mukaan taustalla on EU-asetus, jonka mukaan täyden aloitustuen ja korkotukilainan saanti ei osakeyhtiöiden kohdalla ole mahdollista. Tämä johtuu siitä, että joissakin EU-maissa tukia on käytetty vääriin tarkoituksiin.
– Tämä perustelu ei kestä tarkastelua suomalaisen osakeyhtiöpohjaisen maatilan tukemisessa, jossa omistajat ovat maatalousyrittäjien eläkelaitoksen vakuuttamia maatalousyrittäjiä, Mehtälä sanoo.
Mehtälän mukaan hallituksen tuleekin löytää tilanteeseen nopea ratkaisu. Moni kannattava tila saattaa hänen mukaansa jäädä ilman jatkajaa nykytilanteessa.
– Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä aloittavan viljelijän täytyy ostaa osakkeet yksityisomaisuudella. Ison ja kannattavan tilan kohdalla kyse on sadoista tuhansista euroista. Yhtiön osakkeet eivät kelpaa lainan vakuudeksi, koska osakeyhtiölaki kieltää menettelyn. Jos lainaa ei saa, tilannehan on mahdoton.
Maatilojen tuetut sukupolvenvaihdokset ovat puolittuneet neljässä vuodessa. Mehtälän mukaan alhainen sukupolvenvaihdosten määrä ei riitä maataloustuotannon säilyttämiseen ja huoltovarmuuden turvaamiseen.
– Suuret maatilat toimivat maaseudun moottorina ja ruokahuollon takaajina. Meillä ei ole varaa tässä tilanteessa menettää yhtään jatkajaa.