Suomen ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton tapaukset vahvistettiin EU-laboratoriossa
Kotimaa
Suomen ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton tapaukset on vahvistettu EU:n afrikkalaisen sikaruton vertailulaboratoriossa Espanjassa. Asiasta kertoo Ruokavirasto.
Ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton löydökset tehtiin heinäkuun lopussa kuolleina löytyneistä villisian porsaista Virolahdella.
Ruokaviraston eläintautivirologian laboratorio on selvittänyt Suomessa havaitun viruksen genotyypin ja geneettisen ryhmän.
Kyseistä geneettistä ryhmää on raportoitu ensimmäisen kerran Ukrainassa vuonna 2012. Vuodesta 2014 lähtien sitä on esiintynyt Baltian maissa vuosittain. Tapauksia on todettu myös muun muassa Puolassa, Italiassa ja Venäjällä. Ruokaviraston mukaan geneettisen analyysin perusteella ei voida vahvistaa viruksen maahantuloreittiä.