Taistelut laantuivat Syyriassa, mutta kansa kärsii vähintään yhtä paljon kuin ennenkin
Sodissa on vain häviäjiä, sanotaan. Harvoin se on pitänyt paikkaansa yhtä hyvin kuin Syyrian vuosikymmenen kestäneessä konfliktissa.
Maanantaina tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun lopulta sotaan johtaneet laajat mielenosoitukset presidentti Bashar al-Assadin hallintoa vastaan alkoivat Syyriassa.
Vuosikymmentä myöhemmin kiivaimmat taistelut ovat laantuneet, mutta todellista loppua sodalle ei ole näköpiirissä, ja tavallisten syyrialaisten kannalta olosuhteet ovat kammottavat.
Syyriaa koettelee ankara humanitaarinen kriisi, jota sotimisen intensiteetin väheneminen ei ole juuri helpottanut. Viime vuonna maan talouden romahdus kiihtyi, ja Syyrian valuutta on käytännössä menettänyt arvonsa. YK:n alaiset järjestöt arvioivat, että peräti 60 prosentilla Syyrian väestöstä ruokaturvallisuus on uhattuna.
– Nyt myös sellaisilla alueilla, jotka eivät ole viime aikoina niin hirveästi konfliktia nähneet, eli Assadin hallinnon tukevasti hallussaan pitämillä alueilla, nähdään nälkää ja kärsitään ihan erilaisesta kurjuudesta. Se on aika iso juttu ja koskettaa miljoonia ihmisiä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo Stewart.
Tärkeä pohjasyy talouskriisille on tietenkin sota, joka on vuosien kuluessa tuhonnut maan talouden rakenteet. Ongelmia kärjistivät viime vuonna Syyrian taloudelle olennaisen Libanonin pankkikriisi sekä maata kohtaan asetetut talouspakotteet.
Syyria ei myöskään voi nojata tärkeimpien sotilaallisten tukijoidensa Venäjän ja Iranin taloudelliseen tukeen, sillä nämä maat kamppailevat omien talousvaikeuksiensa kanssa. Assadin hallinto on kuitenkin haluton päästämään kansainvälisiä avustusjärjestöjä maahan, ja syyrialaisten kannalta käännettä parempaan ei ole näkyvissä.
– Tilanne on edelleen tosi tosi huono, eikä nyt välittömästi ole näkyvissä valoa tunnelin päässä, vaikka taistelut ovat pikkaisen laantuneet.
Hallituksen vastaisten protestien alkuvaiheessa maaliskuussa 2011 länsimaissa saatettiin katsoa Syyriaan varovaisen optimistisesti – olisiko demokratia-aalto leviämässä myös poliisivaltiona pidettyyn Syyriaan? Tunisiassa ja Egyptissä arabikevät kun oli jo johtanut diktaattorien kaatumiseen, ja Assadinkin päivät näyttivät hetken ajan olevan luetut.
Pian kuitenkin tuli selväksi, että Assadin hallinto ei aio tehdä vähäisiäkään myönnytyksiä, vaan päinvastoin käytti kuolettavaa voimaa rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan. Alkoi myös näyttää siltä, että hallintoa vastustavien ryhmien keskuudessa länsimaille mieleiset demokratia-aktivistit eivät pärjänneet islamistiryhmille.
– Aseelliset ryhmät kaappasivat aika nopeasti hallintoa vastaan osoitetun protestin, mutta hallitus oli jo sitä ennen hyvin voimakkaasti yrittänyt murtaa väkivalloin kaikki protestit. Se muutti sen sodaksi, Stewart taustoittaa.
Protestien kiihdyttyä avoimeksi konfliktiksi optimismi länsimaissa katosikin nopeasti. Se muuttui huoleksi siitä, että Syyrian kaoottinen tilanne tarjosi hedelmällisen maaperän jihadistiliikkeille.
Vuonna 2014 tilanne kärjistyikin, kun Isis valtasi laajoja alueita Syyriasta ja perusti kalifaattinsa, jonka alueen valloittamiseen meni vuosia. Muita seurauksia olivat pakolaisaalto naapurimaihin ja Eurooppaan, Euroopasta Syyriaan Isisin riveihin matkanneet vierastaistelijat ja kasvanut terrorismin uhka.
Syyrian sodan inhimilliset seuraukset ovat pökerryttävät. Sotaa seuraavan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan lähes 400 000 ihmistä on kuollut.
Sodan alkaessa Syyriassa oli 22 miljoonaa asukasta, joista yli puolet on joutunut jättämään kotinsa. Moni heistä pakeni ulkomaille, ja maan asukasluku onkin pudonnut alle 18 miljoonaan.
Sodan aikana on tehty YK:n mukaan 38 iskua kemiallisilla aseilla, joista 32 on laitettu Syyrian hallituksen piikkiin. Hallitus on käyttänyt myös esimerkiksi tynnyripommeja ja pyrkinyt näännyttämään kansalaisiaan nälkään saarto-operaatioissa.
World Vision -hyväntekeväisyysjärjestö on laskenut sodan kustannuksiksi 1,2 biljoonaa dollaria, ja kaksi miljoonaa syyrialaista elää YK:n mukaan äärimmäisessä köyhyydessä.
Syyriaa on kurittanut myös koronavirus, vaikka tarkkoja lukuja maasta on vaikea saada olemattoman testauksen takia. Virallisten lukujen mukaan maassa on todettu reilut 16 000 tartuntaa ja reilu tuhat virukseen liittyvää kuolemaa, mutta erilaisten raporttien perusteella viruksen vaikutukset ovat olleet paljon laajemmat.
Stewart kuitenkin huomauttaa, että maassa jossa satojatuhansia ihmisiä on kuollut viime vuosina väkivaltaisesti, ja nälänhätä uhkaa yli puolta väestöstä, ei koronavirus välttämättä ole useimmille se suurin huolenaihe.
Tällä hetkellä Syyriassa ollaan sotilaallisesti tietynlaisessa pattitilanteessa.
Viime vuonna kuolonuhrien määrä oli alhaisin koko sodan aikana, kun erinäiset tulitaukosopimukset saivat taistelut laantumaan. Todellista ratkaisua sodalle ei kuitenkaan ole näkyvissä.
Tilanteesta on tehnyt äärimmäisen monimutkaisen ratkaista se, että lusikkansa ovat vuosien varrella heittäneet soppaan lähes kaikki keskeiset alueelliset toimijat.
Vaikka Assadin hallinto on pysynyt vallassa, ei sillä ole edelleenkään hallinnassaan kuin noin kaksi kolmasosaa Syyrian alueesta. Maan rajoista vain noin 15 prosenttia on hallituksen valvonnassa. Assadin hallinnosta on myös tullut kansainvälisellä areenalla hylkiö, jolla on vain vähän liittolaisia.
Idlibin alueella on edelleen kapinallisia, ja Turkilla, kurdeilla, jihadistiryhmillä, Iranilla ja Yhdysvalloilla on omat vaikutusalueensa.
Eniten liikettä viime aikoina on ollut Turkin ja Venäjän välisissä neuvotteluissa, mutta sieltäkään ei ole odotettavissa lähitulevaisuudessa mitään kaikenkattavaa ratkaisua.
Monien osapuoltensa myötä sota on vaikuttanut Lähi-idän valtatasapainoon, mutta nettovoittajia konfliktissa on Stewartin mukaan vaikea nähdä.
– Yhden maan väestö ja talous isketty murskaksi. Kaikki osallistujat ovat kuluttaneet ihmishenkiä ja rahaa, ja luoneet sellaisen syöverin, josta on vaikea päästä pois. Vaikka heti huomenna syntyisi joku rauhanratkaisu, se lasku mitä tästä maksetaan hyvin monesta eri tilistä, tulee olemaan vuosikymmenien mittainen.
Ehkäpä selkein hyötyjä sodassa on ollut Venäjä, joka on aggressiivisella osallistumisellaan saanut itselleen Lähi-idässä kaipaamansa suuremman roolin.
– Yhdysvaltojen valinta ja kyvyttömyys olla merkittävässä roolissa Syyriassa avasi tämän tilaisuuden Venäjälle, ja Venäjä on nyt tehnyt itsensä välttämättömäksi siinä. Mihin tahansa ratkaisuun Syyriassa päädytään, Venäjää on kuultava siinä, Stewart näkee.
Venäjä on samalla käytännössä varmistanut sen, että Damaskoksessa on sille myönteinen hallitus myös pitkälle tulevaisuuteen.
Assadin hallinto saa kiittää selviämisestään ulkopuolista tukea. Pahimmillaan hallituksen joukoilla oli hallussaan enää vain reilut 20 prosenttia Syyrian pinta-alasta. Iranin ja sen tukemien shiiaryhmien tuki auttoi hallintoa selviämään, ja Venäjän väliintulo vuodesta 2015 lähtien käänsi tilanteen Assadin eduksi.
Vähitellen hallitus alkoi vallata takaisin kapinallisalueita. Vuonna 2016 hallinto sai Venäjän tuella haltuunsa maan taloudellisen keskuksen Aleppon, ja kaksi vuotta myöhemmin se kukisti kapinalliset pääkaupunki Damaskoksen lähellä Itä-Ghoutassa.
Assadia auttoi myös Syyrian yhteiskunnan jakautuneisuus, mikä näkyi opposition repaleisuutena ja todellisen vaihtoehdon puutteena. Moni syyrialaisaktivisti onkin pettynyt poliittisen opposition hampaattomuuteen.
Islamistien vahvistuminen puolestaan antoi Assadille mahdollisuuden esiintyä kansainvälisesti terrorismin vastaisen taistelun tukipylväänä.
Oppositioryhmien suuri kirjo myös teki alusta lähtien Syyriaan sotaan vaikuttamisen lännelle kimurantiksi. Pelkona oli, että esimerkiksi aseellinen tuki oppositiolle voisi päätyä vahvistamaan islamisteja.
Yhdysvaltojen silloisen presidentin Barack Obaman haluttomuutta lähteä mukaan sotaan selittivät myös hänen taakakseen edelliseltä hallinnolta jääneet Irakin ja Afganistanin sodat. Obama ei halunnut kontolleen jälleen yhtä mutkikasta sotaa, joka muuttuisi vuosien kuluessa koko ajan mutkikkaammaksi.
Vaikka Yhdysvallat lopulta lähetti Syyriaan rajallisen määrän erikoisjoukkoja etupäässä Isisiä kukistamaan, on länsimaiden rooli Syyriassa jäänyt viime aikoina pieneksi. Stewart näkee, että esimerkiksi EU:n ja Yhdysvaltojen suuremmalle rakentavalle roolille voisi olla tilausta. Niillä on kuitenkin Syyriassa vähemmän vipuvartta kuin Turkilla, Iranilla ja Venäjällä, joilla on siellä paljon joukkoja ja jotka ovat aseistaneet eri osapuolia runsaasti.
Uutistoimisto AFP:n haastattelema syyrialaisaktivisti, vuonna 2011 ensimmäisiä protesteja järjestämässä ollut Mazen Darwish kertoi, etteivät mielenosoittajat osanneet odottaa, kuinka verinen konflikti Syyriassa syttyisi.
– Olimme hyvin naiiveja, kun aloitimme vallankumouksen. Katsantokantamme oli tunteellinen, runollinen, romanttinen. Ajattelimme, että meidän moraalinen etulyöntiasemamme riittäisi, nykyään Pariisissa asuva 47-vuotias Darwish sanoi.
– Meillä ei ollut mitään työkaluja, kun taas hallinnolla ja islamisteilla oli todellisia kumppaneita ja valtavat resurssit. Lähdimme vallankumoukseen alastomina, kun kaikki muut olivat hampaisiin asti aseistettuja.