Äitienpäivä ja äitien rooli tämän päivän Suomessa
Äitienpäivä lähestyy. Äidiksi tuleminen on monen naisen elämän kohokohta. Äitien mahdollisuus olla äiti lapsilleen on vuosien saatossa kuitenkin muuttunut. Äidit halutaan töihin lasten ollessa vielä pieniä, monet lapset tuskin edes kävelevät hoitoon mennessään.
Äidit näkevät lapsiaan silloin aivan liian vähän eivätkä he saa nähdä ja kokea lapsen kehityksessä tapahtuvia muutoksia niin kuin lapsen ollessa kotihoidossa.
Äidin roolia lapsen elämässä pidetään, tärkeänä, mutta miksi äitien ei anneta olla äiti lapsilleen silloin kun lapsi äitiään eniten tarvitsee? Äitien mahdollisuus antaa lapsilleen rakkautta, hellyyttä ja turvaa on rahatalouden edessä eliminoitu.
Miten voimme olettaa, että lapsistamme kasvaa ehjiä, tunne-elämältään tasapainoisia ihmisiä, kun hoitopaikoissa hoitajatkin vaihtuvat liian usein? Lapsi ei saa nukkua oman unirytminsä mukaan, vaan lapsen unen ja levon tarpeen määrittävät äidin työajat.
Meidän ei tule lainkaan ihmetellä, miksei meille lapsia enää synny. Lapsen ensimmäiset elinvuodet ilman äidin rakastavaa syliä, silloin kun lapsi syliä eniten tarvitsee, eivät voi olla vaikuttamatta lapsen kehitykseen.
Äidin rooli ja myötävaikutus lapsen tunne-elämän kehittymiselle on todettu kiistatta tärkeäksi. Mikä on tämän päivän äidin mahdollisuus olla äiti lapselleen?
Äitienpäivän vietto tämän päivän Suomessa synnyttää monenlaisia ajatuksia. Odotan aikaa, jolloin opimme ymmärtämään ja näkemään sydämellämme. Äidinrakkauden merkitys lapsen tunne-elämän kehityksen välttämättömänä pilarina kun on kiistaton.
Birgitta Wulf
Salo
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/