Blinken: Yhdysvallat ei hyväksy Gazassa olevien pakkosiirtämisiä – Netanjahu uhmakkaana: "Jos meidän täytyy olla yksin, olemme yksin"
Yhdysvallat vastustaa palestiinalaisten pakkosiirtämistä Gazasta, maan ulkoministeri Antony Blinken sanoo.
Ulkoministeriön tiedottajan mukaan Blinken puhui Egyptin ulkoministeri Sameh Shoukryn kanssa alueen tilanteesta puhelimessa torstaina. Blinken sanoi egyptiläiskollegalleen, ettei Yhdysvallat edelleenkään tue laajaa sotilasoperaatiota Gazan eteläosassa sijaitsevaan Rafahiin, eikä hyväksy palestiinalaisten pakkosiirtämistä Gazan kaistalta.
YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA sanoi torstaina, että noin 80 000 ihmistä on paennut Rafahista edeltävien kolmen päivän aikana Israelin aloitettua siellä rajatuksi kuvailemansa operaation.
Rafahissa on reilusti toista miljoona ihmistä, jotka ovat paenneet Israelin sotatoimia muualta kaistalta. Israel on määrännyt ihmisiä poistumaan kaupungin itäisistä osista.
Israelissa oikeistosiipi on väläytellyt mahdollisuutta, että palestiinalaisia siirrettäisiin pois Gazasta. Ehdotukset ovat saaneet osakseen laajaa vastustusta muun muassa palestiinalaisviranomaisilta ja arabivaltioilta.
Israel otti tämänviikkoisen operaationsa yhteydessä Rafahin rajanylityspaikan haltuunsa. Ulkoministeriön tiedottajan Matthew Millerin mukaan Blinken sanoi puhelussaan myös, että Yhdysvallat tukee Rafahin rajanylityspaikan avaamista ja kiireellisesti tarvittavan humanitaarisen avun toimittamista alueelle.
YK on vaatinut Israelia avaamaan Rafahin rajanylityspaikan avustustoimituksille välittömästi. Rafahin rajanylityspaikka on humanitaarisen avun pääasiallinen reitti Gazan kaistalle.
Israel sulki sunnuntaina Kerem Shalomin rajanylityspaikan Hamasin tekemän raketti-iskun jälkeen, mutta Israelin asevoimat sanoi keskiviikkona avanneensa rajanylityspaikan jälleen avustustoimituksille.
YK:n ihmisoikeustoimistoa palestiinalaisalueilla johtava Andrea De Domenico on kuitenkin sanonut uutistoimisto AFP:lle, että sotilastoiminta Kerem Shalomilla on tehnyt avustustoimitukset käytännössä mahdottomiksi.
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja John Kirby sanoi torstaina, että aseleponeuvotteluissa mukana ollut keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja Bill Burns palaa takaisin Yhdysvaltoihin.
Kirbyn mukaan osapuolien välistä kuilua ei ole saatu kurottua umpeen neuvotteluissa, mutta tähdensi, ettei Burnsin paluu Yhdysvaltoihin tarkoita sitä, että toivosta olisi luovuttu.
Ponnistelut tulitauon saamiseksi Gazaan jatkuivat torstaina. Israelin ja äärijärjestö Hamasin neuvottelijat lähtivät Kairosta kahden päivän neuvottelujen jälkeen, kertoi egyptiläismedia. Nyt välittäjinä toimivat Egypti, Qatar ja Yhdysvallat yrittävät tuoda osapuolten näkemykset lähemmäs toisiaan.
Hamas kertoi tiistaina hyväksyvänsä välittäjien tekemän aselepoehdotuksen.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden varoitti keskiviikkona, että Yhdysvallat voi lopettaa tykistöammusten ja tiettyjen aseiden toimittamisen Israelille, jos se hyökkää Rafahiin Gazan eteläosassa.
Biden sanoi uutiskanava CNN:n haastattelussa tehneensä Israelille selväksi, että jos Israel hyökkää Rafahiin, ei Yhdysvallat enää tarjoa aseita joita on käytetty Rafahia ja muita kaupunkeja vastaan.
Torstaina Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vakuutti, että Israel on valmis pärjäämään yksin Gazan sodassa.
– Jos meidän täytyy olla yksin, me olemme yksin, Netanjahu sanoi lausunnossa.
Vaikka Israel on tehnyt Rafahiin ilmaiskuja ja aloitti tällä viikolla siellä rajoitetun maaoperaation, eivät Israelin joukot ole vielä menneet Rafahissa hyvin tiheästi asutuille alueille.
Biden on aikaisemminkin vedonnut julkisesti Israeliin, jotta se ei hyökkäisi Rafahiin.
Netanjahu ei maininnut Yhdysvaltoja suoraan kommenteissaan, jotka julkaistiin Israelin itsenäisyyspäivän aattona. Viitatessaan vuoden 1948 itsenäistymiseen ja Israelin itsenäisyyssotaan Netanjahu kuitenkin totesi, että ”silloin meitä oli vähän ja vastustajia paljon.”
– Nykyään me olemme paljon vahvempia. Olemme päättäväisiä ja yhtenäisiä kukistaaksemme vihollisemme ja ne, jotka haluavat tuhota meidät, Netanjahu sanoi.
– Taistelemme kynsin ja hampain. Mutta meillä on paljon enemmänkin, ja samalla hengen vahvuudella ja Jumalan avulla me voitamme yhdessä.
Israelin asevoimien edustaja Daniel Hagari sanoi torstaina, että Israelilla on riittävästi aseistusta ”Rafahin tehtävän suorittamiseen loppuun”.
– Yhdysvallat on auttanut meitä ennennäkemättömällä tavalla sodan alusta lähtien. Meillä on omat intressimme ja olemme herkkiä Yhdysvaltain intresseille.
Asiantuntijat ovat arvioineet, että vaikka Biden toteuttaisi uhkauksensa, sillä tuskin olisi välitöntä vaikutusta sodan kulkuun.