Täällä on ammuttu Bobrikov, annettu itsenäisyysjulistus, vastattu nootteihin ja allekirjoitettu EU-jäsenhakemus
Rakennusurakoilla on tunnetusti ikävä taipumus myöhästyä aikatauluistaan. Sellaista sattui jo 200 vuotta sitten.
Suomen uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin oli määrä valmistua toimitilat keisarilliselle senaatille vuonna 1819, mutta hanke viivästyi pahan kerran.
Kenraalikuvernööri ja senaattorit joutuivat Turusta lähdettyään muuttamaan aluksi vuokratiloihin. Senaatinlinna valmistui vasta kolme vuotta myöhemmin.
Nykyisin Valtioneuvoston linnana tunnettu rakennus tulee tänä syksynä kahdensadan vuoden ikään. Sen historiasta kerrotaan Katri Maasalon toimittamassa kuvakirjassa Valtioneuvoston linnan 200 vuotta.
Teos sisältää lähes 150 valokuvaa, joista varhaisin on vuodelta 1866. Kirjan tekstit ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema Senaatinlinna rakennettiin alun perin autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnan hallintoa varten.
Linna vihittiin käyttöön 27. syyskuuta 1822 juhlallisin menoin. Aluksi kokoonnuttiin kirkonmenoihin, jonka jälkeen ammuttiin kanuunoilla 51 kertaa.
Keisarin valtaistuinsalissa kenraalikuvernööri Fabian Steinheil piti ranskankielisen puheen, jossa hän kiitteli keisari Aleksanteri I:tä tämän hyvistä teoista Suomen maata kohtaan. Sitten huudettiin ”eläköön”, ja kanuunat ampuivat jälleen 51 kertaa.
Juhlallisuudet jatkuivat ruokailulla ja maljojen nostamisilla, minkä jälkeen ammuttiin taas. Illan päätteeksi järjestettiin vielä tanssiaiset raatihuoneella.
Senaatinlinnaa laajennettiin pian sen valmistumisen jälkeen siipirakennuksilla, jotka täyttivät lopulta koko korttelin. Nykyisen Aleksanterinkadun suuntainen eteläsiipi rakennettiin vuonna 1824 ja Ritarinkadun suuntainen itäsiipi 1828. Viimeisenä valmistui pohjoissiipi 1853.
Linnaa käyttivät aluksi lähes sadan vuoden ajan Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernöörit ja senaattorit.
Maan itsenäistyttyä vuonna 1917 linnaan asettui Suomen tasavallan hallinto, sen pääministeri ja ministerit. Rakennusta ryhdyttiin kutsumaan Valtioneuvoston linnaksi.
Nykyisin linnassa toimivat valtioneuvoston kanslia, oikeuskanslerinvirasto ja osa valtiovarainministeriötä. Tiloja käyttää myös maan hallitus.
Linnan päärakennus on säilynyt näihin päiviin asti pitkälti alkuperäisessä asussaan. Julkisivu ja arvokkaimmat tilat – tasavallan presidentin esittelysali, valtioneuvoston istuntosali ja pääportaikko – eivät ole juuri muuttuneet.
Nykyiset ministerit nousevat rakennukseen samoja rappusia kuin 1800-luvun senaattorit. Kalusteitakin on säilynyt: tasavallan presidentin esittelysalissa istutaan Engelin suunnittelemilla tuoleilla ja tilaa koristavat hänen piirtämänsä lattiakyntteliköt. Valokuvista tuttu kiiltävä kokouspöytä sen sijaan uusittiin 1990-luvulla.
Suomen 46. pääministerin Sanna Marinin virkahuoneessa päärakennuksen keskikerroksessa kalusteet ovat pitkälti samat kuin mitä Mihail Borovitinov käytti toimiessaan vuosina 1913–1917 senaatin talousosaston varapuheenjohtajana, käytännössä pääministerinä.
Oma lukunsa on linnan päätykello, jonka rakensi eteläpohjalainen kelloseppämestari Jaakko Ala-Könni. Kello vedetään edelleen käsin joka keskiviikko. Sopimus Kello ja Kulta Widermark -liikkeen kanssa on ollut voimassa vuodesta 1919 asti.
Joitakin linnan tiloja on purettu, kuten korttelin itäsiivessä sijainnut kirjastosali. Linnan huoneissa alun perin olleet uunit korvattiin keskuslämmityksellä ja lämpöpattereilla 1930-luvulla, eikä sisäpihalle aikoinaan varastoituja halkopinojakaan enää tarvita.
Muutokset ovat kuitenkin olleet niin vähäisiä, että arkkitehti Engel pystyisi edelleen mainiosti tunnistamaan suunnittelemansa rakennuksen. Linnan ympäristö on sen sijaan muuttunut huomattavasti.
Kun linnan rakennustöitä aloiteltiin, Helsinki oli hiljattain tulipalon kärsinyt 4 000 asukkaan pikkukaupunki. Linnan edessä oli vaatimaton Suurtori ja pieni hautausmaan ympäröimä puukirkko.
Valtioneuvos Johan Albrecht Ehrenström laati uuden asemakaavan, johon piirrettiin nykyinen Senaatintori. Senaatinlinnan jälkeen torin rakennuksista valmistuivat yliopiston päärakennus vuonna 1832 ja Suurkirkko, nykyinen Tuomiokirkko, vuonna 1852.
Valtioneuvoston linna on Suomen näyttävin ja tärkein hallintorakennus. Se on toiminut kulissina lukemattomille kansakunnan merkkihetkille.
Dramaattisin oli linnan pääportaikon toisen kerroksen käytävätasanteella kesäkuussa 1904 tapahtunut poliittinen murha, kun virkamies Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin.
Reilua vuotta myöhemmin linnan portailta jaetiin keisari Nikolai II:n antama marraskuun manifesti, johon päättyivät suurlakko ja Suomen ensimmäinen sortokausi.
Myöhemmin linnan huoneissa on muun muassa annettu itsenäisyysjulistus, suunniteltu punaista Suomea, allekirjoitettu hyökkäämättömyyssopimus, vastattu nootteihin ja raapustettu nimet EU-jäsenhakemukseen.
Valtioneuvoston linna ei ole avoinna yleisölle. Julkisuudessa siitä nähdään lähinnä kuvia, joissa kätellään, kokoustetaan tai vannotaan ministerinvaloja.
Kahden viime vuoden aikana kansalaisille on tullut mediasta erityisen tutuksi linnan pihasiivessä sijaitseva tiedotustila, jossa ministerit ovat kertoneet hallituksen koronatoimista. Jykevät rautapylväät huoneen keskellä muistuttavat valtioneuvoston omasta kirjapainosta, joka toimi tilassa vuoteen 1952 asti.
Linnassa pidetään syksyllä juhlavuoden kunniaksi avointen ovien päivä, jonka aikana yleisö pääsee tutustumaan rakennuksen historiallisiin tiloihin.
Syksyllä järjestään myös kaksipäiväinen luentotapahtuma, jossa käsitellään esimerkiksi linnan historiaa, siellä työskennelleitä henkilöitä, arkkitehtuuria ja taidetta.
Katri Maasalo: Valtioneuvoston linnan 200 vuotta. SKS, 174 s.